äiti ja melukylän lapset - Banneri

Lasten loma alkaa vedellä viimeisiään ja meidän suunnitelmat ei tällä kertaa mennyt oikein putkeen. Lähes jokainen suunnutelma, mitä meillä oli meni pieleen, kun aina joku oli kipeä. Tavoitteena oli tänä viimeisenä viikonloppuna lähteä vielä toteuttamaan yökyläily mummulaan, mutta nelivuotiaalla nousi kuume ja se kaatui siihen.

Loma on kaikesta huolimatta sujunut oikein hyvin ja lapset eivät ole kinanneetkaan keskenään juuri ollenkaan. Rytmit on olleet ihan kadoksissa ja aamulla on tyyliin heräilty vasta siihen aikaan, kun oltaisiin muuten oltu jo lounaalla. Tänään pitäisi sitten saada jollakin tavalla rytmistä kiinni, jotta saadaan kaikki tiistaina itsemme ajoissa sängystä ylös.

Tämä oli loma, jolloin vietettiin aikaa paljon perheen kesken

On ollut kiva, kun mieskin on pitänyt kunnolla lomaa ja ollaan saatu viettää paljon aikaa perheen kesken. Nyt onkin tullut pelailtua jouluna saatuja uusia pelejä, ollaan tehty yhdessä ruokaa ja mikä parasta, syöty yhdessä lähes joka ruualla. Välillä ollaan röhnötetty melkein koko porukka sohvalla ja katseltu jotain elokuvaa.

Olen onnellinen siitä, että tämä loma on tehnyt mahdolliseksi myös sen, että olen saanut nukkua taaperon kanssa päivittäin päiväunet, mitkä ovat todellakin tulleet tarpeeseen. Sen verran tuo hb:n lasku on taas vaikuttanut, että ne unet tarvitaan vaikka takana olisikin pitkät yöunet. Arjen alkaessa nuo päiväunet kun tuskin enää onnistuu. Yleensä sen ajan kun taapero nukkuu, olen ollut meidän nelivuotiaan kanssa.

Loma oli lopulta oikein onnistunut ja just nyt tuntuukin siltä, että juuri tätä me kaivattiin eniten, yhdessäoloa eikä kiirettä mihinkään. Nyt ladataan akkuja vielä tämä ja huominen ja tiistaina palataan arkeen hyvillä mielin. Seuraavaksi lomaillaan sitten helmikuussa, kun on hiihtoloma ja sillä viikolla onkin jo vauvan laskettu.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X