Jälleen on tiistai ja se alkoi raskausviikko 38 (37+0 – 37+6) ja meidän vauva on nyt täysiaikainen. Päiviä laskettuun on jäljellä tämän viikon alussa 21! Vauva alkaa olla jo hyvän kokoinen ja voi syntyä ihan koska vaan. Täällä eletään kyllä niin jännittäviä aikoja. Vauva on liikkunut nyt hieman enemmän, mikä on ihana asia, mutta kyllä huomaa, kuinka toiselta alkaa tila vatsassa loppumaan.
Pari päivää sitten huomasin närästyksen vähentyneen paljon. Vauva on tullut vatsassa ilmeisemmin vähän alaspäin, sillä yhdessä vaiheessa polttava tunne kurkussa oli jatkuvasti ja rennietä sai pupeltaa. Nyt riittää, että sitä ottaa vain yötä vasten. Kalvojen napsunta jatkuu ja välillä oikeasti tuntuu siltä, että jos vauva ei rauhoita pyörimistään vatsassa, ne vielä puhkeavat. Onneksi niin ei kuitenkaan ole vielä käynyt.
Raskausviikko 38 ja se tarkoittaa, että edessä olisi jännittävä ultra
Meillä päin tarjotaan ultra vielä loppuraskauteen. Kiva päästä kurkkaamaan meidän pientä pitkältä tuntuneen tauon jälkeen, mutta kieltämättä huominen ultra jännittää jo tosi paljon. Tällä kertaa vastassa on eri lääkäri kuin yleensä ultrissa on ollut. Hän ei ole koskaan ennemmin ultrannut minua ja kieltämättä olisin halunnut, että vastassa olisi ollut tuttu ultraaja. Mutta varmasti tämäkin osaa homman yhtä hyvin.
On jännä kuulla millaisen painoarvion hän antaa vauvasta ja millainen tilanne kohdunsuulla on näille viikoille. Saa myös nähdä saako häneltä lähetteen sinne Tayssiin, niin kuin toiveena on minulla, sekä neuvolassakin sitä puolletaan. Jos ei, niin täällä tullaan kyllä olemaan niin jännissä fiiliksissä viimeiset viikot. Eniten jännitän sitä, että vauva syntyy matkalle. Matkasynnytys ei kyllä houkuta yhtään.
Yöt olen saanut nukuttua todella hyvin. Mitä nyt välillä näen ihan hämäriä unia ja yksi aamuyö heräsin siihen, kun itkin ääneen. Sinä sitten havahduttuani siihen nauroin ja pyyhin kyyneleitä poskiltani. On tämä aikamoista tunteiden vuoristorataa unissakin.
Ajattelin että tämä raskausviikko 38 voisi olla sopiva aika pakata vauvalle ja minulle sairaalakassit valmiiksi. Mistä sitä tietää vaikka lähtö synnärille koittaisi piakkoin, joten ihan hyvä olisi olla nekin valmiina. Vielä kun osaisi päättää mitä vaatetta vauvalle pakkaa mukaan. Jotenkin tosi jännittävää päästä pakkaamaan sairaalakasseja.
Kommentit (2)
Mitä yhteyttä närästyksellä ja vauvan asennolla on?
Toivon teille ihanaa synnytystä!
Lähinnä se, kun vauva on korkealla on alkanut närästys pahentua ja vauvan laskeuduttua helpottaa. 🙂