äiti ja melukylän lapset - Banneri

Arvatkaa vaan rantautuiko meille se tauti, jota kaikista eniten kammoan. No kyllä, mahatautihan se sieltä tuli kiusaksemme torstaina. Taapero valitteli aamusta asti vatsaansa ja välillä sattui niin paljon, että hän itki lattialla. Osasin jo varautua siihen, että kohta varmasti oksentaa. Taapero oli nukahtanut juuri päiväunille ja sitten se oksennus tuli.

Tästä reilun kolmentunnin kuluttua oksensi meidän nuorempi poikamme, joka kätevästi suuntasi kaiken sohvalle, juuri sille alueelle, jota en ollut vuorannut ja osan isänsä ja isoveljensä päälle. Hänellä taas ei ollut särkenyt vatsaa ennalta ollenkaan, mutta tuon jälkeen alkoi vatsasärytkin.

Seuraavana päivänä tauti kaatoi komannen potilaan sänkyyn ja nyt vihdoin hän alkaa voida paremmin. Ei ole oksentanut enää perjantain jälkeen, mutta vatsa on ollut todella kipeä. Toivotaan nyt, että tauti menisi häneltäkin vallan ohitse.

Tämä tauti on sellainen, jota en nyt todellakaan haluaisi

Tai tuskin tätä tautia kukaan itselleen haluaa. Tämmöiselle ihmiselle, joka kammoaa kyseistä tautia, on tämä pahinta aikaa. Koitan pitää oman hysteriani poissa, mutta välillä se tulee väkisin esiin. Tekee pahaa katsoa, kuinka omalla lapsella on paha olla. Koitan kyllä tehdä kaikkeni, jotta tauti pysähtyisi ja ei kiertaisi koko perhettä läpi, nimittäin siinä menee kauan aikaa, vaikka tauti tarttuisikin nopealla tahdilla.

Lisäksi jos meillä joku lapsista sairastaa, en pysty nukkumaan kunnolla, vaan minun täytyy vahtia hänen/heidän untaan. Lisäksi pelkään itse sen verran oksentamista, että senkin takia tulee helposti valvottua. Onnekseni tällä kertaa kaikilla kolmella tauti on alkanut päivällä, jolloin se pahin on ollut lähes ohi yöhön mennessä ja potilaat ovat ainakin saaneet nukuttua.

Tässä kun on enää 16 päivää laskettuun, ei kyllä houkuttaisi itse saada tuota tautia. Pelkään, että jos sen saan, käynnistyy pian synnytys. Minähän menen kyseisen taudin aikaan täysin toimettomaksi, joten ajatus siitä että tauti olisi päällä ja pitäisi synnyttää, pelottaa todella. No eipähän ole ainakaan jännitystä tästä odotuksesta puuttunut.

Toivottavasti teillä on säilytty terveinä ja tämä tauti ei ole teille rantautunut. Nyt tuntuu kyllä liikkuvan ihan kaikkea mahdollista.

Kommentit (2)

Se on kyllä melkoinen tauti varsinkin isossa. 😣Toivotaan että sinä ainakin säästyt taudilta ja mahdollisimman moni muukin teiltä.

Se on, onneksi näyttäisi, että iski vain 3/8 meidän porukasta ja kahdelle tuli pelkkänä kuumeena.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X