Ei se unen määrä, vaan se laatu
En nuku määrällisesti montaakaan tuntia yössä, yleensä 5-6 tuntia. Olen huomannut omalla kohdallani ettei unen määrä ole niin tärkeä, kunhan se uni on laadukasta. Näin on ollut jo monen vuoden ajan, siksi ehkä sitä selviää hyvin, vaikkei unta montaa tuntia yössä tulekaan. Ja toiset pärjää vähemmällä unella ja toiset vain tarvitsee sitä enemmän.
Itse menen nukkumaan yleensä vasta yhden ja kahden välillä yöllä. Kun laitan vauvan illalla nukkumaan tiedän hänen nukkuvan noin kolmisen tuntia, jolloin minulla jää aikaa tehdä ihan omia juttuja, kuten lukea, katsoa telkkua miehen kainalossa, neuloa/kutoa, selata nettiä ja somettaa.
Kun vauva herää, hän syö ja nukahtaa takaisin nopeasti, joten laitan hänen omaan sänkyynsä nukkumaan ja menen itsekin siinä samalla. Tällöin vauva nukkuu vaihtelevia pätkiä, mutta yleensä noin kolme tuntia. Saan tuolloin itse todella hyvin nukutuksi, koska nyt sänkyyn mennessä oikeasti väsyttää, eikä alkuun mene aikaa siihen kun koittaa saada unen päästä kiinni.
Unen määrä on itselleni juuri sopiva ja riittävä
Vauvan herättyä syömään nappaan hänet vain kainalooni ja hän syö siinä samalla ja niin me jatkamme unia vierekkäin. Siinä nukutaan yleensä pari tuntia, joka jälkeen vauva syö ja hiljalleen siitä heräämme sen jälkeen ja nousemme ylös. Itse herään virkeänä, eikä minua väsytä, sillä herätykset ovat olleet niin lyhyitä.
Toki joukkoon mahtuu niitä hulinaöitä (joita tälläkin hetkellä on jonkin verran joista olen kertonut instagramissa), kun vauva viihtyisi tissillä koko ajan. Tuolloin näen helpommaksi vauvan nukkua koko yön vieressäni, jolloin syötöt ei tunnu mitenkään rankoilta. Näitä on aina välillä, mutta vielä ainakin ollut aika vähän. Edes vauvan kääntymään oppiminen ei sekottanut öitämme juurikaan.
Olen koittanut myös mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta huomaan ettei se vain sovi minulle. Se ensimmäinen herätys on tuolloin jotenkin” rankempi” koska nukahtamiseen menee sen verran enemmän aikaa. Ja kun nukun liian pitkät unet huomaan herättyäni selkäni olevan kipeä. Se varmasti johtuu ihan sängystä, joka pitäisi kyllä uusia jossakin vaiheessa.
Mikä on sinun unen määrä yössä ja riittääkö se sinulle?
Jaa oma kokemuksesi