äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kirjoitan sellaista Viisi vuotta kanssasi – päiväkirjaa. Siinä kirjoitetaan vuoden joka päivänä pieni pätkä jotakin ja tätä toistetaan viisi vuotta. Eilen sitä täytellessä aloin lueskella viime vuoden päiviä läpi ja iski oikein haikeus. Vuosi sitten oli niin helppoa ja huoletonta ja tällä tarkoitan sitä, ettei ollut vielä pienentäkään hajua koronasta ja sen vaikutuksista.

Kaupoilla käyminen oli huoletonta, samoin kyläily ja pienet flunssat eivät hidastaneet. Jos aivastit kaupassa, ei kukaan katsonut sinua ilmeellä -mitä hittoa teet täällä, mene kotiis sairastaan! Koska nykyään aivastaminen tuntuu heti merkkaavan koronaa, eikä esimerkiksi kutiavaa nenää saatika sitä, että jonku haju voisi saada aivastamaan.

Sitä kirjasta selatessa tuli olo, että voisin mielelläni elää vuoden 2019 uudestaan. Huomasin sanovani ääneen, kuinka haluan sen NORMAALIN takaisin. Uskon, että moni muukin sen haluaisi. Nykyään ei tee mieli katsoa edes uutisia, kun joka tuutista uutisoidaan koronaa. Ja kyllähän mä tilannetta seuraan, ei sitä vältelläkään voi.

Vuosi sitten mielessä oli ihan erilainen vauvavuosi

Vuosi sitten ajattelin, kuinka vauvan synnyttyä voidaan sitten tehdä sitä ja tätä. Synnärillä ollessani ei ollut vielä kunnolla hajuakaan, millaiseen mullistuneeseen maailmaan pieni tyttäreni syntyisikään. Saatiin onneksi synnyttää ilman rajoituksia yms. Korona ei sillon vielä ollut erityisesti pinnalla.

Nopeastihan se tilanne sitten muuttuikin ja kaikki suunnitelmat vauvavuodelle on saanut unohtaa. Vuosi sitten en edes ajatellut, että ristiäiset pidettäisiin jossain muualla kuin kotona, vieraaksi kutsuttaisiin vain kummit tai että vauvamme olisi neljä kuukautta, kun ristiäiset vasta saataisiin järjestettyä.

Keväällä lasten palattua etäkoulusta kouluun, oli koulumaailma kokenut aika mullistuksen ja siihen samaan mullistuneeseen koulumaailmaan he palasivat pari viikkoa sitten. Lisänä nyt hirveät rajoitukset milloin ei saa mennä kouluun ja silti kuulee, kuinka koulussa ollaan oltu sairaana.

Vuosi sitten mietin, koska kerron raskaudesta, kuinka pystyn olla oksentamatta ja miten meidän tytön eskarin aloitus sujuu ja ehdinkö ilmoittaa heidät ajoissa jumpparyhmiin, etteivät jää ilman paikkaa. Nyt sitä on joutunut jännittää yhden korona-testin tuloksia (oli negatiiviset), miettiä  milloin lapsen saa laittaa kouluun ja voiko sisarukset nyt mennä jne. Toisaalta vain odotan sitä, että etäkoulu alkaisi ja saisivat opiskella kotona. Samalla pohdin kannattaako tässä ilmottaa lapsia jumppiin yms ja maksaa niitä maksuja, jos kohta taas ollaan tilanteessa, ettei niissä harrastuksissa saakkaan käydä. Huoh!

On toi koko korona vaan ihan perseestä!

Kommentit (4)

Mä eilen raivosin samaa kun odottelen koronatestin tuloksia ja en voi siksi mennä töihin. Aikana ennen koronaa ei pieni nuha ois todellakaan haitannut työntekoa.
Toivon, toivon todella että tää paska ei oo tullu jäädäkseen. Haluan meille kaikille sen normaalin arjen takaisin🙏🏼

Tämä taitaa olla se uusi ”normaali”. 🙁 Eniten ottaa päähän se kaikki et uskaltaako vai ei: maksaako harrastuksista joissa tulee lisää niitä ihmiskontakteja, milloin uskaltaa kyläillä tai ottaa vieraita vastaan, mihin uskaltaa mennä. Meillä on nyt ajankohtaisena lapsen synttärit: uskaltaako järjestää, jos niin miten, pitääkö jakaa vieraita eri päiville jne. Plääh. Ja se pelko/ häpeä kaikista pöpöistä. Voi tulla piiiiiiitkä syksy ja talvi 🙁

Kiitos kun jaot tunteesi asian suhteen, sinullakin on lupa tuoda esille niitä negatiivisia juttujakin 🙂

Niin se taitaa valitettavasti olla. 🙁
Kuulostaa niin tutulta, ei ole tulossa mikään helpo syksy. Tsemppiä sinne synttäreiden järkkäilyyn, on tämä aikamoista.
Hih, kyllä tämmöisistäkin tulee välillä kirjoiteltua. 😀

No sepä, ennen ei pieni nuha haitannut..nyt voi joutua odottelemaan tuloksia niin kauan, että nuhakin on kerennyt mennä ohi.
Toivotaan, että tämä saataisiin jotenkin kukistettua tai ainakin niin rajusti vähenemään, että kaikki tuntuisi taas lähes normaalilta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X