Ai miksikö vauvaa välillä naurattaa rinnalla ollessa?
Meidän imetys on sujunut alusta asti oikein mukavasti, oikeastaan todella hyvin. Vauvalla oli jo ekoista hetkistä asti oikea imuote ja niinpä minun ei tarvinnut kärvistellä minkäänlaisten kipujen kanssa. Myös maitoa on tullut paljon, välillä vähän liikaakin. Tulehduksilta on onneksi vältytty.
Monina imetyskertoina olen ihaillut sylissäni olevaa vauvaani. Imetyskerta toisensa jälkeen hän on kasvanut ja imetyskerrat ovat muuttuneet. Hiljalleen vauva alkoi ottaa syödessä katsekontaktia ja milloin hän on pitänyt kiinni kädestäni, nipistellyt nahkaa rinnan kohdalta, rapsutellut rintakehääni tai riuhtonut paitaani. Milloin hän repii sukat jalastaan ja jumppailee syödessään. Milloin hän nousee istumaan ja katsoo mitä ympärillä tapahtuu.
No mikäs vauvaa sitten naurattaa?
Välillä saa oikein kunnon hymyjä ja nauruja ja ne onkin ihan parhaita. Se näky, kun vauva irrottaa kesken syömisen otteensa rinnasta ja maitoa valuu suupielestä, kun suu kääntyy leveään hymyyn. Hän saattaa jopa naurahtaa ääneen jatkaen sitten syömistään, kun saa sinulta leveän hymyn takaisin.
Ihan huvikseni tyttäreni ollessa jumpassa ja siinä autossa häntä odottaessani tuli mieleeni ottaa kuva itsestäni vauvan näkökulmasta. Ja en kyllä enää yhtään ihmettele, miksi vauvaa lähes aina hymyilyttää/naurattaa syödessään, kun hän näkee minut tämmöisenä. Instagramissa nämä kuvat jo näytinkin jokin aika sitten. Ai jestas sentään. Ottakaapa äidit itsestänne kuva vauvan näkökulmasta, saatte ehkä itsekin hyvät naurut.
Ihana, kun imetys on onnistunut näin hyvin. Välillä kyllä on ikävä niitä rauhallisia imetyshetkiä, nyt kun ne on aikamoista tohinaa, mutta ihania silti. Ja mikä voisi olla parempaa kuin se, kun vauvaa naurattaa ja hän katsoo sinua syvälle silmiin ja sinä vastaat hymyllä takaisin.
Aivan ihanaa imetysviikkoa ja imetyshetkiä tai vauvan syöttöhetkiä sinulle. Nautitaan niistä.
Jaa oma kokemuksesi