Ihanaa isänpäivää
Ihan ensimmäisenä haluan toivottaa kaikille isille ihanaa isänpäivää. Etenkin miehelleni ja omalle isälleni. Täällä aamu alkoi täynnä tohinaa, kun tehtiin runsas aamupala ja kaikki söivät vatsansa täyteen. Aamupalan jälkeen annettiin isille isänpäivälahjat, jotka olivat oikein mieluiset.
Isi sai mm ison karkkikortin, joka tehtiin lasten kanssa, tyttäremme tekemän savityön, vanhempi poikamme antoi sukat sekä tietysti lasten tekemiä kortteja. Ja ne onnelliset ilmeet mitä varsinkin pienempien lasten silmissä oli, kun isi kehui kortteja hienoksi, on ihan parhaimpia. Meillä ei ole ollut tapana ostaa isänpäivänä mitään kovin erikoisia juttuja, niin kuin ei äitienpäivänäkään.
Tämä oli nyt miehelleni viidestoista isänpäivä. Ajatella, että siitä ensimmäisestä isänpäivästä on kulunut jo näin monta vuotta. Viime vuodesta kokoonpano on kasvanut jälleen yhdellä. Riittää isin ympärillä paljon kuhinaa. Tänään ei ehditty ottaa perinteistä kuvaa isästä lasten kanssa valoisan aikaan, joten otetaan se sitten joku toinen päivä. Aika on mennyt tänään sen verran nopeasti ja mies tuossa hetken aika teki yhtä autoremonttia samalla kun ulkoiltiin.
Ihana viettää vain rentoa isänpäivää
Kaikki isänpäivät on meillä menneet aikalailla tällä samalla kaavalla. Tehdään lasten kanssa aamupala ja valmistetaan myöhemmin yhdessä hyvää ruokaa. Tänään runsaan aamupalan jälkeen ruoalla oli lohta ja perunamuusia. Loppupäivät sujuu aina rennoissa merkeissä ilman sen suurempia suunnitelmia. Yhdessä olemista lähinnä ja herkkuja. Mitään kakkua meillä ei ole tapana leipoa, kun mies ei niistä pahemmin välitä, mutta mummulassa oli sitten kääretorttua.
Olisi ollut ihana käydä moikkaamassa myös omaa isää, mutta mennään sitten joku toinen päivä. Näin ollaan tehty jo useampana vuotena ja se on ollut hyvä ratkaisu. Säilyy päivässä se rento meininki, kun ei erikseen tarvitse pakata koko konkkaronkkaa autoon yms.
Mutta nyt jätän tietokoneen ja palailen lasten mentyä nukkumaan vastailemaan viesteihin täällä blogissa. Onkin tullut runsaasti kommentteja. Kiitos niistä ja oikein ihanaa loppu isänpäivää sinne.
Meitä voi seurailla myös instagramin puolella.
Jaa oma kokemuksesi