Ja niin koitti päivä kun äitiysloma loppui
Onpas outoa avata tietokone alkuviikosta ja alkaa kirjoittaa tekstiä, kun on tottunut siihen, että sunnuntai oli se päivä kun teki blogia. Äitiysloma loppui juuri, lauantai oli viimeinen päivä, joten nyt voin tehdä blogiakin minä päivänä vain. Ajatuksena on kuitenkin ollut, jos katsoisi viikosta pari tai kolme päivää, tai peremminkin iltaa jolloin sitten keskittyisi kirjoittamiseen. Nyt tulikin huomaamatta vähän pidempi postausväli.
Tämä äitiysloma oli kyllä erikoisin varmaankin ikinä. Moni asia jota oli kuvitellut tekevänsä ei toteutunutkaan. Jos tästä äitiyslomasta vuosien päästä Eeditille kertoo, niin tiivistettynä voisi sanoa: Vietimme paljon aikaa kotona, “pidimme” isosisaruksille etäkoulua, kävimme liian vähän mummulassa, pidimme muihin ihmisiin turvavälejä, käytimme asioidessa kaupassa maskia ja kaikki kyläilyt sun muut oli minimissä. Sinä kuitenkin olet ollut aivan ihana ja olenpahan saanut viettää aikaa kanssasi paljon, kun ei ole ollut oikein mitään ylimääräistä.
Äitiysloma – Joko se muka meni?
Kuluneet kuukaudet ovat menneet todella nopeasti. Onhan tänä aikana kuitenkin ollut vaikka ja mitä, vaikka kaikenlaisia rajotteita onkin ollut. Ei ole kyllä tarvinnut miettiä mitä sitä päivisin tekisi. Joka päivälle on riittänyt tekemistä ihan aamusta iltaan ja välillä pitkälle yöhön. Mutta ei ole valittamista, olen nauttinut tästä, niin kuin edellisistäkin.
Tuntuu haikealta, että äitiysloma on loppu, mutta toisaalta taas mikään ei vielä muutu, sillä jään ainakin toistaiseksi vielä kotiin. Tulevaisuus on auki ja katsotaan kauanko olen kotona. Päässä pyörii ainakin tuhat ajatusta mitä sitä tulevaisuudessa tekisi. Mutta nyt toistaiseksi ainakin unohdan ne hetkeksi ja palaan niihin aina välillä. Katsotaan mitä elämä “tuo” eteen. Nyt nautin täysin vielä mun vauvastani.
Äitiysloma, nyt se on takana.
Ihanaa alkanutta joulukuuta just sulle.
Jaa oma kokemuksesi