äiti ja melukylän lapset - Banneri

Hetkittäin olen todella väsynyt someen ja siihen maailmaan. Pääosin se on kivaa ja ihanan positiivista. Täynnä huumoria, välillä sopivassa suhteessa vastoinkäymisiä, vertaistukea ja hyvää fiilistä, eli juuri sellaista somea parhaimmillaan. Sellaista haluan tehdä omastakin somesta, samoin kuin tästä blogistakin. Ei mitään hattaraa, vaan sopivassa suhteessa kaikkea.

Mutta sitten somessa on se toinen puoli ja se on välillä todella raadollinen. Itsellä on onneksi instagramissa ja täällä blogissa ihanan positiivinen seuraajakunta, joiden kanssa syntyy hyvät keskustelut myös silloin, kun asioista ollaan täysin erimieltä. Eikä sitä tarvitsekaan olla samaa mieltä. En itsekään ole aina samoilla linjoilla niiden kanssa joiden tekstejä luen. Ei kyllä silti tapoihini tulisi kommentoida mitään ikävää, olen ennemmin hiljaa.

Mutta tällä kirjoituksella oli nyt ajatuksena kertoa siitä, kuinka somessa toivotaan sitä aitoa arkea. Jos kaikki on vaan koko ajan liian ihanaa, ei se kiinnosta. Mutta mitä jos joku ei halua jakaa arjestaan kuin pelkkiä hyviä asioita, ei se tarkoita ettei olisi aito. Mitä siitä sitten seuraa, kun joku näyttää sitä ”aitoa arkea”. Sotkua, tiskaamattomia tiskejä, puhutaan itselle isoista ja vaikeista asioista jne. Saa vain kuulla, kuinka ällön sotkusta teillä on tai miten ihmeessä voit päästää asiat tuohon kuntoon. Kun kerrot väsymyksestä, niin mitäs olet hankkinut lapsia tai koitappa nyt vaan selvitä siitä, kyllä täällä kuule muitakin väsyttää.

Olen itse tehnyt tarkat rajat mitä someen jaan

Itse esimerkiksi insatgramissa en laita kuvia kiukuttelevista lapsista tai itkevistä lapsista. Mielestäni se ei kuulu minun instaani, eikä tuntuisi kivalta kuvata omaa lasta silloin, kun hänellä ei ole kiva olla. Aina välillä kuvaan, kun meillä mon tavarat hujan hajan, mutta jos kuvaan siistiä kotia, ei se mielestäni ole mitenkään epäaitoa. Itse kun en kestä jatkuvaa sotkua, siivoan monta kertaa päivässä.

Itsellä on aika tarkat rajat mitä jaan ja minne. Olen monia isoja asioita meidän elämästä tänne ja instagramiin jakanut ja tulen varmasti jatkossakin jakamaan. Tiedän, että lasteni ystävistä osa lukee blogiani ja aika moni seuraa instassa tai käy välillä kurkkimassa. Myös siitä syystä mietin todella tarkkaan mitä sinne jaan. Se ei kuitenkaan mielestäni tee somestani mitenkään epäaitoa, sillä kaikki asiat ei vain sinne kuulu. Ei varmasti kovinkaan moni omaansa kaikkea jaa, vaan niitä palasia elämästä.

Tykkään ihan todella paljon instagramista, silti tulee välillä todella surullinen olo, kun kuulee kuinka jonkun kuvaa on zoomattu, että siitä saataisiin jotain negatiivista kaivettua esiin, kuinka jonkun lapsia tai perheitä nimitellään rumiksi (myös itse olen tämmöisen kommentin saanut) ja miten toisten koteja haukutaan sotkuisiksi ja vaikka mitä muuta, kuten toisen arvostelua ikävään sävyyn ja jatkuvaa neuvomista miten asiat tulisi hoitaa. Unohdetaan se, että some ei ole kaikki totuus. Jokainen jakaa sinne mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvältä.

Jokainen saa tehdä somesta omannäköisen

Joku tekee somea huumorilla, toiset panostaa positiivisuuteen, toiset hakevat vertaistukea, jotkut panostavat kuvateksteihin, jotkut panostaa kuviin jne. Somea on niin monenlaista. Ei ole pitkä aika kun kuulin, kuinka joidenkin somea ei jaksa katsoa, kun kuvataan kalliilla kameroilla ja katsotaan kaikki viimeisen päälle, ettei ole mitään niin epäaitoa. Itse kuvaan melkein kaikki kuvani sinne järkkärillä ja en ole ikinä ajatellut jonkun ajattelevan sen olevan jotenkin epäaitoa.

Somessa on yksi hyvä puoli. Voit valita itse ketä seuraat. Voit koska tahansa lopettaa kenen tahansa seuraamisen, jos se ei sinua miellytä. Ikävintä on ollut kuulla, kuinka jotkut luo feikkiprofiileja, kun ei omalla halua jotain seurata ja sitten sillä feikkitilillä haukutaan toista. Pistää vaan miettimään, ketä siinä sitten pitäisi kutsua epäaidoksi?

Annetaan jokaisen tehdä omaa somea omalla tavalla ja muistetaan, että ne asiat joita sinne someen jaetaan ei ole kuin pieniä paloja ja ei todellakaan koko kokonaisuus. Ja vaikka olen välillä väsynyt koko someen, tykkään siitä kuitenkin niin paljon enemmän. Piti vain ”oksentaa” nämä sanat suusta. Aion jatkossakin tehdä somea omalla tyylillä, tehkää tekin.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X