Jokin aika sitten kerroin teille, kuinka yksi tyttäristämme sai kipsin, kun pikkurilliin tuli murtuma. No alkiviikosta käytiin siitä lääkärissä ja ei se kipsaus nyt aivan putkeen ollut mennyt.
Ennen kipsin poistoa käytiin röntgenissä ja sen jälkeen odoteltiin aikaa lääkärille. Lääkäri katsoi kuvat ja puhuttiin, kuinka kolmen viikon kipsauksen olisi pitänyt tehota ja ainakin kuvissa sormi näyttää luutuneen. Joten pääsimme hoitajalle kipsin poistoon. Tytär oli aivan innoissaan, kun vihdoin pääsisi kipsistä eroon. Kolme viikkoa on tuntunut sen kanssa pitkältä.
Se kipsaus nyt sitten ei mennyt meidän kohdalla ihan niin kuin oli tarkoitus
Kun sairaanhoitaja poisti kipsiä, paljastui sen alta ensin hieman kuivahtanut käsi. Kun lopulta kaksi sormeakin paljastui kipsin alta, huomasin heti itsekin, etteihän ne nyt ihan siltä näytä kun pitäisi. Koitin kuitenkin peittää sen ja kyselin tytöltä, onko nyt ihana, kun ei ole kipsiä ja pääset nyt esim pesemään kädet kunnolla. Hän siinä käsiään pestessä huomasi itsekin, ettei se sormi ole ihan sellainen, kuin se ennen on ollut.
Kipsin poiston jälkeen mentiin takaisin lääkärille. Lääkäri siinä pyysi tytön näyttävän kättä ja ensimmäiset sanat taisivat siinä olla, ettei tämä nyt kyllä ole ihan toivottu lopputulos ja sormi on kyllä nyt luutunut pikkuisen vinoon. Eli sain vahvistuksen heti sille mitä itse näin.
Sormi liikkuu hyvin, mutta nyrkkiin laitettaessa sormi hakeutuu nimettömän alle, eli liikerata ei ole ihan kunnossa. Sormessa ei ole kipuja, mutta lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että se olisi hyvä käydä varmuuden vuoksi näyttämässä lastenkirurgille, joka tekee päätöksen joudutaanko se vielä hoitamaan leikkauksessa vai jääkö tästä vain kosmeettinen jälki.
Mielestäni oli hyvä, että tulemme menemään sen kanssa näytille, eikä lääkäri vaan jättänyt sitä siihen. Itseäni otti tytön puolesta tämä ihan hitosti päähän. Hän kun juuri ajatteli, että se nyt oli siinä ja nyt ei tiedetä onko edessä vielä jopa leikkaus. Mutta ei nyt murehdita sitä, vaan odotetaan nyt sitä kirurgin arviota ja sen mukaan sitten mennään.
Ei kyllä heti ollut ekana mielessä, että kipsaus olisi mennyt huonosti ja tuloksena olisi venkura sormi.
Kommentit (2)
Mun tytöltä murtui pikkurilli noin vuosi sitten. Meille sanottiin, että niitä ei yleensä kipsata vaan teipattiin vaan viereiseen sormeen kiinni ja parantui hyvin niin. En tiedä, onko hoitokäytännöt erilaiset lääkäristä riippuen vai riippuuko murtuman tyypistä. Tsemppiä ja paranemista teille!
Olis kyllä varmasti ollut tuo teippaaminen meillekin parempi, mutta varmasti näissä eri käytäntöjä miten toimivat. Katsotaan miten tämä meidän kohdalla vielä päättyy.
Kiitos tsempeistä.♥