Jokaisella heistä oma ihana luonne

Teksti Terhi

Samasta puusta heidät on veistetty ja jokainen heistä täysin omanlaisensa. Jokaisella oma luonne jossa on ripaus samaa kuin sisaruksella. Täydellisiä mestaripiirroksia meidän silmissä. Jokaisella oma paikka sydämessä ja jokainen heistä täydellinen palanen meidän perheeseen.

Lasten luonteenpiirteistä toivottiin postausta. Aloitetaan vaikka lyhyesti siitä, millaisia me vanhemmat ollaan luonteeltamme. Meissä on paljon samaa, kuten ystävällisyys, helppo tulla toimeen, suht pitkä pinna, empaattisuus jne, mutta tiettyjä eroja on. Selvimpiä niistä esimerkiksi nämä: minä olen sosiaalisempi, sellainen kaikki minulle heti nyt -tyyppi eli vähän kärsimätön, järjestelijä, puhelias, tunteellinen, itsepäinen ja avoin.

Ihan erikseen en ala kaikkien luonteita käymään läpi, mutta koitan tehdä jonkin koonnin. Nopeana yhteenvetona tähän alkuun voisin sanoa, että he kaikki tulevat aika hyvin keskenään toimeen. Oikeastaan meidän esikoisella ja kolmannella ei meinaa aina mennä asiat yksiin ja näin on ollut aivan alusta asti. Mutta hyvin toimeen siis tulevat, he vain kinastelevat selvästi eniten kaikista, jos joku pari tässä nostettava.

Joikaisella oma ihana luonne

Esikoinen, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs on selvästi yhtä kärsimättömiä kuin äitinsä, kun taas toinen ja kolmas ei ole ollenkaan niin kärsimättömiä. Vanhin puhua papattaa kuin minä ja juttua kyllä piisaa, hän on muutenkin luonteeltaan lähes samanlainen kuin minä. Hän on myös kova järjestämään asioita ja hyvänä kakkosena tulee meidän neljäs lapsemme.

Jos meillä kaksi on kovia höpöttämään äitinsä tapaan, niin viisi muuta taas eivät ihan niin puheliaita ole. He ennemmin aina alkuun seuraavat sivusta ja siitä jokainen vuorollaan omaan tahtiin rohkaisutuu juttelemaan. Selvästi eniten aikaa vaativat meidän toinen ja kuudes lapsemme. He ovat aina vaatineet enemmän aikaa ja heissä on luonteiltaan keskenään paljon samaa.

Herkkyyttä löytyy etenkin meidän toiselta, kolmannelta sekä kuudennelta lapselta. Huomaan, että vaikka itsekin olen herkkä, ovat nämä kolme vieläkin herkempiä, oikeastaan paljonkin enemmän. Vuosien varrella on kuitenkin oppinut sen, kuinka heidän kanssa toimia eri tilanteissa. Tämän osaavat myös sisarukset ja tietävät toimia heidän kohdalla automaattisesti vähän toisin.

Meidän perhe. Kummitätini lähetti minulle syntymäpäivälahjaksi tämän. Kummitätini ystävä on tämän tehnyt.

Itsepäisiä on heistä ihan jokainen, mutta mitä sitä voisi odottaa, kun itse olen ollut pienenä välillä ihan mahdoton, heh. Kaikki tietävät mitä haluavat, mutta tähän mennessä selvästi itsepäisimpiä heistä ovat meidän kuudes ja seitsemäs ne kaikista pienimmät, mutta kaikista kovaäänisimmät ja tahtovaisimmat.

He ovat kaikki luonteeltaan myös empaattisia, ystävällisiä ja hyviä toimimaan porukassa. Ottavat hyvin toiset huomioon, mikä on ihana juttu. Siinä lyhyesti meidän lasten luonteista. Saa nähdä millainen luonne pienillekin sitten kehittyy, kun kasvavat isommaksi. Hyvin tulevat sisarukset juttuun keskenään ja vaikka osalla on isoja ikäeroja, ei ne ainakaan vielä ole mitenkään vaikuttaneet.

Nyt taustalla alkaa olla sellainen hälinä, että on mentävä. Ihanaa alkavaa viikonloppua!
Meidät löytää myös instagramista.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä