Täällä vähennetään nyt tutin syömistä

Teksti Terhi

Täällä on jo jonkin aika koitettu vähentää nuorimmalla tutin syömistä. Alusta asti meillä on ollut käytössä ne BIBSin pyöreät tutit, joista ollaan montaa mieltä. En niihin kantaa ota, minusta jokainen saa käyttää lapsellaan mitä tuttia haluaa ja oman harkinnan mukaan. Meillä ne pyöreät oli Eeditin suosikkeja ja niillä mentiin pitkään, mutta nyt ollaan vaihdettu näistä pyöreistä BIBSin Supreme malliin.

No minkä takia me sitten vaihdettiin toiseen tuttimalliin? Ajatuksena tässä vaihdossa oli se, että saataisiin näin vähennettyä tutin syöminen minimiin, eli unille ja harmitukseen. Jos se uusi malli ei niin kovasti houkuttelisi tuttia syömään. Olin myös varautunut siihen, ettei hän edes huoli näitä uuden mallisia niiden pyöreiden jälkeen ja tutin syöminen loppuisi siihen paikkaan, mutta eipä ollut mitään ongelmia tässä vaihdossa. Uusi malli kävi hyvin, mitä sitä nyt hetken aika ihmetteli.

Meillä muut lapsista ovat olleet tutin mallista aina todella tarkkoja ja ei olisi heidän kenenkään kohdalla tullut tämmöinen kuuloonkaan. Siksi tämä yllätti, kun meni niin kivuttomasti koko vaihto.

Ensin vähennetään tutin syömistä ja katsotaan koska saadaan jätettyä kokonaan pois

Tämä on toiminut meillä oikein hyvin ja tutti on käytössä vähemmän, vaikka uusi malli on ollut Eeditistä hyvä. Ei sillä, että sitä muutenkaan olisi ihan järkyttävän paljon syönyt, mutta nyt selvästi vähemmän käytössä. Päästään monesta harmista yli jo ilman tuttiakin. Lähinnä se on ollut nyt käytössä unilla ja autossa, jos meinaa mennä ihan hermo, lapsella nimittäin.

Ei nyt vielä pidetä tässä tutti asiassa mitään kovaa kiirettä, vaan ihan rauhoksiin mennään. Tiedän, että mitä aiemmin tutista luovutaan, niin sitä helpompi siitä on päästä eroon. Sitten se kuuluisa mutta. Me ollaan niin monesti tässä jo luovuttu tutista onnistuneesti ja varmasti se tulee onnistumaan tämänkin lapsen kohdalla hyvin, joten sitä en turhaan mieti etukäteen. Tällä hetkellä tutti on vielä enemmän kuitenkin hyödyke kuin turhake.

Meillähän ei esikoinen aikoinaan syönyt tuttia ollenkaan, kaikki mallit mentiin läpi, mutta ei. Hänen kohdalla se tutti olisi ollut pelastus monessa tilanteessa. Muut on tuttia syöneet ja jokainen eri mittaisen ajan. Nyt tuntuu Eeditin kohdalla hyvältä alkaa tätä vähentämään asteittain ja hyvin on tähän mennessä mennyt.

Iloista alkanutta viikonloppua!
Instagramissa me ollaan @_terhin_. Tervetuloa seuraamaan meitä sinnekin.♥

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä