Tunteikkaat ysiluokan päättäjäiset koululla

Lauantaina vietettiin lasten kevätjuhlaa, ala-asteelaiset olivat kaikki omissa luokissaan, jonne vanhemmat eivät päässeet. Ysiluokan päättäjäiset järjestettiin ulkona, niin että vanhemmat pääsivät osallistumaan. Tästä olen niin onnellinen. Tilaisuus myös kuvattiin, jotta nekin pääsivät näkemään, jotka eivät paikalle päässeet.

Aurinko paistoi koulun pihalle. Vanhemmat kerääntyivät paikalle hiljalleen ja jokaisella oli varmasti tunteet pinnassa. Tässä ollaan me vanhemmatkin kuljettu monen monta vuotta yhteistä matkaa ja nähty toistemme lasten kasvavan ja kaverisuhteiden menevän, tulevan ja pysyvän.

Nuoret astelevat koulun sisältä ulos luokittain, muodostaen kaksi riviä. Toinen toiselle puolelle koulun portaita ja toinen toiselle puolelle. Näin he seisovat toisiaan vastakkain, jättäen keskelle ”kujan”.

Kyyneleet tulvivat silmiini ja joudun niitä aina välillä pyyhkimään. Nytkö se jo alkaa, vaikka tilaisuus on vasta alkamassa. Onni, ylpeys ja haikeus iskee kaikki samaan aikaan, kun seison koulun pihalla ja katson, kun oma esikoiseni saisi pian käteensä peruskoulun todistuksen. Tuntuu uskomattomalta, että minun pieni tyttöni seisoo tuolla rivissä.

Ysiluokan päättäjäiset ei olisi voinut olla enää kauniimpi ja tunteikkaampi tilaisuus

Katson niitä rivejä, joissa ysiluokkalaiset seisovat ja mieleeni muistuu se hetki, kun he kaikki seisoivat koulun liikuntasalissa isoilta näyttävät reput selässään ja jännittävät ensimmäisen koulupäivän alkua. Lopulta lähtivät jonossa opettajan perässä kohti luokkaa, me nyyhkivät vanhemmat perässä. Ja nyt he kaikki seisovat siinä niin kauniina ja komeina viimeistä kertaa vierekkäin niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on kuljettu jo monet yhteiset vuodet. On alkamassa ihan uusi elämänvaihe. Nyt he kaikki suuntaisivat omille poluillensa.

Pyyhin taas silmiäni, kun kyyneleet meinaavat tukkia näkökentän. Tyttäreni hakee todistuksen ja on juuri hetki aiemmin mainittu hänen saavan myös stipendin. Olen haljeta ylpeydestä, niin kuin varmasti monen vanhempi koki oman lapsen kohdalla. Siinä hän nyt asteli todistus kädessä luokkakavereiden muodostamasta ”kujasta” takaisin riviin.

Tilaisuuden päätyttyä koitin koota itseni, mutta itku tuli ja sain tyttärenikin kyynelehtimään. Lopuksi napsittiin paljon kuvia luokkakavereiden kanssa ja hiljalleen jokainen heistä vetäytyi omiin menoihinsa. Tyttäremme kummitäti ja kummisetä saapui myös koulun pihalle ja he antoivat hänelle yhdeksän suklaalevyä, yksi levy jokaisesta kouluvuodesta. Miten ihana ajatus.

Ja näin se aikakausi on päättynyt monen nuoren elämässä. Uusi sivu kääntyy ja onnellinen hymy kasvoillaan he poistuvat koulun pihalta. Osa sinne palaa varmasti vielä lukioon opiskelemaan, mutta osa kulki niitä käytäviä viimeistä kertaa ikinä.

Pian näen koulun ovesta hiljalleen tulevan ulos meidän kolmen muun lapsen. Miten ihana, että he vielä noita koulun käytäviä kulkevat useamman vuoden. Nelosluokkalainen kantaa kainalossaan Hymy-veistosta ja ekaluokkalainen on saanut stipendin, joka sisälsi pari lippua HopLoppiin. Ylpeä olen heistä ja ylpeä olisin vaikkei mitään stipendejä tai hymypatsaita saisikaan.

Miten teillä oli ysiluokan päättäjäiset järjestetty koululla? Entä muilla koululaisilla? Pääsikö vanhemmat osallistumaan?
Meidät löytää myös instagramista.