Malttamattomia pieniä talo täynnä
Jouluaaton lähestyminen on tuonut mukanaan meille malttamattomia pieniä ihmisiä, jotka jo kovasti odottavat joululoman alkua ja lähes heti perään tulevaa jouluaattoa. Täällä lasketaan kuinka monta yötä on jouluun, kauhistellaan sitä kuinka kohta koko suklaakalenterin kaikki luukut on avattu ja mietitään kuka aattona lukee paketteja ja kuka niitä jakaa yms.
Ihana seurata sitä lasten joulunodotusta, sillä sehän joulussa on ehdottomasti parasta. Se jännitys ja odotus joka on läsnä varsinkin nämä viimeiset päivät. Luulenkin, että kun keskiviikkona lapset koulusta kotiutuvat alkaa täällä aika kuhina ja odotus oikein kunnolla. Siksi ollaan suunniteltu aaton aatolle leffaa, herkkuja, pipareiden leipomista ja joulutorttujen valmistusta. Paljon vaan puuhastelua, niin ei mene ihan levottomaksi koko homma.
Eikä ne lapset ole varmasti ainoita, jotka ovat malttamattomia
Kuusen koristelu oli tarkoitus jättää myös sinne aaton aatolle, mutta meillä oli yhdet kuvaukset kotona ja siinä samalla koristeltiinkin sitten kuusi jo tänään. Eipä se ole niin justiinsa vaikka ne koristeet siihen aikaisemmin nyt tulikin. Lapset kun olivat tätä hetkeä niin paljon odottaneet, niin tuli hyvä mieli siitä, ettei heidän nyt enää tarvinnutkaan sitä odottaa lisää.
Ollaan iltasaduksi luettu kirjaa, jossa on joulusatu jokaiselle joulukuun päivälle aina sinne jouluaattoon asti. Se on ollut kyllä ihan mahtava jo useampana vuotena, mutta monesti sitten jäänyt kuitenkin jossain välissä kesken, kun lapset ovat halunneet kuulla jotakin muuta. Nyt näyttää siltä, että saataisiin tällä kertaa luettua kirja kokonaan loppuun, wuhuu. Ihan paras tämmöinen kirja joulunodotukseen.
Jos lapset ovat malttamattomia odottamaan joulua, niin löytyy täältä taloudesta myös yksi aikuinen joka sitä jo malttamattomasti odottaa. Jouluaatossa on se tunnelma, joka olisi ihana saada purkittaa johonkin. Ihanan rentoa yhdessä olemista ja se lasten riemu, kun he vihdoin avaavat ne paketit joita on jemmattu ties kuinka pitkään ja jotka on rakkaudella heille paketoitu.
Sitä joulun tunnelmaa odotan itse niin malttamattomana. Uskon kyllä, että aika monesta perheestä löytyy tällä hetkellä niitä malttamattomia pieniä ihmisiä ja ehkä myös isompiakin. Ei enää kauan odotusta jäljellä. Ajatella, että jo ensi viikolla se on, joulu!
Seuraa meitä myös instagramissa
Jaa oma kokemuksesi