On aika rauhoittua jouluun
On aika rauhoittua jouluun, unohtaa kiireet, murheet ja nauttia läheisistä. Ei oteta stressiä siivoamisesta tai jouluruuista. Siivottu on, mutta ihan normaalisti, se saa riittää meille. Tänään vielä nopea imurointi ja se on siinä. Jouluruokia on ostettu parina päivänä, kalat ovat suolassa, joista toinen savustetaan huomenna. Kinkku on nostettu huoneen lämpöön ja illalla/yöllä sitä miehen kanssa paistetaan.
Joulusaunaan on puut haettu ja sauna on pesty esikoisen toimesta, joka sen halusi tehdä. Osalla lapsista vielä vähän huoneessa siivoamista ja lakanat vaihdetaan, muttei täällä tarvitse todellakaan olla tip top. Ehkä sitä sitten ennemmin siivoilee joulun jälkeen paremmin, kun sitä roskaa kuitenkin tulee paketeiden avaamisen jälkeen taas paljon. Eipähän iske mitään stressiä siitä.
Meno voi aina hetkeksi rauhoittua, kun on muuta tekemistä kuin odottaa huomista
Lapsilla on ollut tänään hieman malttamaton meno, jonka osasin aavistaa etukäteen, niin on ollut joka ikinen vuosi. Päätimme siksi jättää tälle päivälle pipareiden sekä torttujen leipomisen, kuluu aika siinä mukavasti puuhastellessa jotakin muuta ja meno voi ehkä hetkeksi rauhoittua. Samalla joulumusiikit soi ja tunnelma on kaikkea mahdollista rauhallisen ja sähellyksen väliltä, selvästi jännitystä lapsilla ilmassa. Pakkanenkin lauhtui sen verran, että varmasti on ulkoilua luvassa, kunhan pienin heräilee päiväunilta.
Lähes kaikki lahjat ovat saaneet kääreet ympärilleen, vielä olisi muutama paketointi illalla lasten mentyä nukkumaan. Lasten kanssa tänään yhdessä paketoitiin isovanhemmille menevät paketit ja samalla ne mitä annetaan meidän sisaruksille. Mies on vielä tämän päivän töissä ja kuljettaa pari pakettia oikeaan osoitteeseen siinä samalla.
Tonttu on tuonut lapsille postia lähes joka päivä joulukuun ajan. Vähän osalla meinaa tulla jo surku siitä, kuinka tonttu pian pakkaa kamansa ja muuttaa pois taas vuoden ajaksi. Ja täällä on yksi, jolla on tämän kuukauden aikana parantunut paljon vasemmalla kädellä kirjoittama käsiala, heh. Vähän haikea mieli itselläkin, sillä joulun odotus on vaan ihan parasta aikaa, mutta onneksi joulu on joka vuosi ja lapsille jo vakuuttelin, että varmasti tonttu tulee taas ensi vuonna.
Meidän perhe alkaa nyt hiljalleen rauhoittua joulun viettoon.
Seuraa meitä myös instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi