Se joulu, jolloin olin aika rikki

Näin joulun lähestyessä mieleen palaa väkisin aina eräs joulu. Joulu vuodelta 2007, jolloin menetin jotain hyvin suurta. Joulu jolloin yksi unelma mureni. Joulu joka jätti menettämisen pelon kaikkiin seuraaviin odotuksiin. Joulu jolloin kuulin ne sanat joita kukaan ei halua kuulla.. ”Valitettavasti, täällä ei enää ole sykettä.”

En halunnut katsoa näytöltä sinua elottomana. Jälkeenpäin ajateltuna se oli ainoa mahdollisuus nähdä sinut ja minä jätin sen käyttämättä. Mutta silloin ratkaisu tuntui oikealta. Olit kuulemma vielä hyvin pieni. Pian olisi ollut ultra jota odotin, mutta minne en koskaan päässyt. Sen sijaan sain kuulla, että olen kantanut sinua vatsassa jo neljä viikkoa kuolleena.

Se tunne kun verhon takaa kuuluu jonkun toisen vauvan äänet ja itse olet juuri menettänyt jotain kallisarvoista. En enää koskaan kuulisi hänen pienen sydämen sykettä. Seuraava päivä oli fyysistä kipua lääkkeellinen tyhjennyksen takia, mutta henkinen kipu oli pahempaa. Kaiken lisäksi tyhjennys oli lopulta epäonnistunut ja edessä oli lisää kipua.

Se joulu oli rankkaa aikaa

Onneksi oli esikoinen joka helpotti päiviä tuon kokemuksen jälkeen. Mutta toki samalla se muistutti mitä ihanaa me juuri menetettiin. Kun tulin sairaalasta kotiin, oli mies yhdessä esikoisen kanssa tuonut sisälle joulukuusen ja koristellut sen. Sen vuoden jouluaatto ja joulupäivä oli erityisen rankka, koska koin valtavaa kipua melkein koko ajan. En silloin tajunnut, että tyhjennys ei ollutkaan onnistunut. Myöhemmin menin sairaalaan uudestaan, jossa tilanne todettiin.

Siitä joulusta lähtien olen joka joulu sytyttänyt kynttilän hänelle. Mietin olisiko hän ollut tyttö vai poika ja mitä hän nyt 13-vuotiaana tekisi, mistä hän pitäisi? Kaikkia sen jälkeisiä odotuksia on varjostanut pelko. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Pelko siitä, että sama toistuu tai vielä jotakin pahempaa. Se, että menettäisin vauvan viimeisillä viikoilla, synnytyksessä tai sen jälkeen.

Keskenmeno jättää aina jäljen, tapahtuipa se missä välissä raskautta vaan. Vaikka se tapahtuisi alussa, voi se musertaa ihan täysin. Ei siis koskaan vähätellä toisen tunteita tai kokemuksia. Jokainen kokee nämä asiat eri tavalla. Itse en ajatellut, että se fyysinen kipu olisi kestänyt niin kauan. Se tosin johtui epäonnistuneesta tyhjennyksestä. Saatika, että se kokemus kalvaisi joka odotuksessa.

Tuon joulun kokemukset palaavat aina mieleen, mutta ilman tätä minulla ei ehkä olisi tätä kaikkea mitä nyt on. Olen niin kiitollinen näistä seitsemästä aarteestani, jotka olen syliin asti saanut. Tuo kokemus avasi aikoinaan silmäni. Lapsia todellakin saadaan, ei tehdä. Myöhemmin olen saanut kokea myös aivan ihanan joulun, kun neljä päivää ennen jouluaattoa sain nostaa syliini pienen pojan. Se joulu on ikimuistoinen.
Voit seurata meitä myös instagramissa.