äiti ja melukylän lapset - Banneri

Niin siinä taisi sitten käydä, että se unitutin pois jättäminen vei mennessään myös meidän pienimmän päiväunet. Hän ei yksinkertaisesti vain ole suostunut päiväunille ja tilalle on sitten keksitty vähän muuta. Eilen kyllä nukahti autoon, kun haettiin yksi lapsista ystävältään, joten siinä päiväunet saikin nukuttua hyvin pitkästä aikaa.

Koska päiväunet ovat jääneet ainakin nyt hetkeksi pois, ollaan keksitty päiviin vähän muita hetkiä milloin rauhoittua. Ollaan esimerkiksi menty makoilemaan sohvalle kolmistaan (parivuotias, kolmevee ja minä) ja lepäilty siinä hetki. Yleensä kukaan ei nukahda, mutta pieni hetki rauhoittumista tekee hyvää. Täytyy kyllä sanoa, että itse olen meinannut nukahtaa paristi siihen ja samoin meidän kolmevee, muttei vahingossakaan se nuorin, jota varten erityisesti ollaan koitettu rauhoittua.

Olisihan se vielä kiva, että hän ne päiväunet nukkuisi

Toinen systeemi on se, että otan molemmat tytöistä kainaloon ja varataan viereen iso pino kirjoja. Niitä sitten lueskellaan yhdessä ja erikseen. Monesti se menee niin, että minä luen ääneen ja kolmevuotias kuuntelee tarkkaan. Pienimmällä on oma kirja, jota hän sitten lueskelee siinä samalla. Toimiva systeemi ollut, sillä näin molemmat heistä rauhoittuu hetkeksi ja saadaan pieni lepohetki päiviin.

Ilmeisesti nuo hetket päivässä on olleet riittäviä ja päiviin ei mahdu oikein sellaisia hetkiä, kun väsy pääsisi yllättämään. Iltaisin mennään ajoissa sitten nukkumaan, tai siis korjataan että pienin menee. Yleensä hän menee 19-20 välillä nukkumaan ja aamulla hän alkaa huudella siinä 7-7.30 maissa.

Toisaalta olisi niin ihana kun ne päiväunet vielä nukkuisi joka päivä, mutta toisaalta taas nyt nukuttamiseen ei mene iltaisin kauan aikaa. Silloin kun nukkuu päiväunet kuluu illalla nukahtamiseen aikaa ihan älyttömän paljon. Mutta saa nyt nähdä jääkö häneltä jo vallan päiväunet pois ja nukkuu niitä vain satunnaisesti vai palataanko meillä vielä joskus siihen että päiväunet nukutaan joka päivä.

Muistelen kyllä kuinka meillä olisi monelta muiltakin lapsista jäänyt päiväunet aika ajoissa pois tai niitä on nukuttu enää aika harvakseltaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että pieni jaksaa päivän hyvin, nukkui sitten päiväunet tai ei.
Iloista alkavaa viikkoa! Meitä voi seurata myös instagramissa.

Kommentit (2)

Noin hyvillä yöunilla pärjää varmasti loistavasti ilman päiväuniakin. Uskon lapsen luontaiseen kykyyn nukkua ”oikein” silloin, kun hänelle siihen luodaan aito tilaisuus. Pieni päivärauha ruuan päälle voi olla ihan riittävä.

Päiväkodissa pienten hermosto kuormittuu ihan eri tavalla kuin kotona (25 suuta tuottamassa enemmän ääntä, liikettä ja näköaistimuksia), joten siellä päiväunet tulevat tarpeeseen usein vielä eskarilaisillekin.

Omilta jäänyt pois kotihoisossa alle 2-vuoriaina. Yksi tosin aloitti päiväunet uudelleen viiden vanhana päiväkodissa.

Näin minäkin olen ajatellut, että yöunet ovat hänelle riittävät. 🙂 Nyt parina päivänä olen saanut hänet myös päiväunille.
Se on totta, päiväkodissa meno on pikkuisen erilaista kuin kotihoidossa olevilla. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X