äiti ja melukylän lapset - Banneri

Seuraavaksi palataan vähän ajassa taaksepäin ja luvassa olisi alkuraskauden kuulumisia. Niitä ennen kuitenkin tuhannesti kiitoksia kaikille onnitteluista ja viesteistä, joita olette laittaneet (koitan vastailla niihin heti kun vain ehdin). Ette uskokaan kuinka paljon ne kaikki merkitsee. Postauksen myötä moni uusi löysi myös instagramiin, tervetuloa sinnekin puolelle seurailemaan.

Mutta nyt niihin alkuraskauden kuulumisiin. Positiivisen raskaustestin tein ihan maaliskuun alussa. Tuntui jälleen niin uskomattomalta saada ne kaksi viivaa siihen tikkuun, ei siihen fiilikseen vain koskaan kyllästy. Juuri edellisenä kuukautena kaksi viivaa oli tullut korona testiin, jossa ne ei ollut kyllä yhtään toivotut. Kahden viivan tikkuun saaminen ei ole ikinä mikään itsestäänselvyys. En muista olenko täällä blogissa maininnutkaan, kuinka kesällä saamani korona rokotteet laittoi minun kiertoni aivan sekaisin, eikä se ehtinyt ennen plussaa tasaantua yhtään.

Tämänkin alkuraskauden aikana pahoinvointi tuli hiljalleen kuvioihin. Se tuli vähän kuin salaa, ensin alkoi jotkut asiat ällöttää, kuten tee, leikkeleet, suklaa, sipsit, rasvaiset ruoat yms.  Hiljalleen kaikki haisi pahalle, kun jo valmiiksi herkkä hajuaisti muuttui vieläkin herkemmäksi. Paha olo vaivasi aamusta iltaan, ei siis puhuttu tälläkään kertaa mistään aamupahoinvoinnista. Oksentanut en kertaakaan, mutta minulla onkin niin, että kaikki tulee ulos toisesta päästä. Kuulemma alkuraskauden aikaisesta ripulista puhutaan vähän, mutta se on yhtä normaalia kuin oksentaminen ja vie muuten tehokkaasti kaikki voimat.

Ensimmäistä kertaa alkuraskauden ultraan

Koska kiertoni oli kesästä asti ollut ihan mitä sattui, ei ollut varmuutta mitkä minun viikot on. Niinpä sain ajan alkuraskauden ultraan. En ollut koskaan ennen käynyt sellaisessa ja jännitti kyllä paljon. Olin saanut sydänäänet dopplerilla kuulumaan jo raskausviikolla 7+5 ja mietinkin, että joko istukka on takana tai raskaus onkin oletettua pidemmällä. Jännitti kyllä aivan kaikki mahdollinen, mutta lopulta vauva oli siellä missä pitikin ja vastasi juuri niitä viikkoja (8+6) miten itse olin kiertoani tulkinnut.

Alkuraskauden ultran jälkeen huokaisin pikkuisen, mutta edelleen oli sellainen tunne, että voiko tämä olla mahdollista. Oikeasti olin varma, etten niillä kierroilla enää koskaan saisi tätä kokea. Oli siis rutkasti onnea matkassa. Pahimmillaan pahoinvointi oli raskausviikoilla 9-11. Päivät oli yhtä selviytymistä ja silti omasta olosta huolimatta arjen oli vain pyörittävä normaalisti.

Alkuraskauden pahoinvointi on kyllä todella kuluttavaa. Sitä on onnellinen ja kiitollinen siitä, että ne olot on. Se kertoo siitä, että kaikki etenisi hyvin, mutta samalla sitä koittaa vaan kaikin keinoin selviytyä sen olon kanssa. Itselläni jäätelö, kirpeät karkit ja imeskeltävät karkit helpotti kyllä oloa, mutta vain hetkellisesti. Sitä laski viikkoja, jolloin tietäisi olon edes hieman helpottavan. Seuraavaksi alkoikin sitten ensimmäisen neuvolan ja nt-ultran odottelu.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X