äiti ja melukylän lapset - Banneri

Oikein ihanaa ja iloista juhannusta juuri sinulle. Saatiinkin aivan ihanat kelit tänä vuonna, ei valittamista. Varsinkin kun sisältä löytyy ilmalämpöpumppu jonka alle pääsee viilentymään kun ulkona olo saattaa käydä tukalaksi.

Meidän juhannus sisältää hyvää ruokaa, yhdessä oloa ja käytiin tänään myös viettämässä päivää saaressa mökillä saunoen ja uiden. Tai osa ui ja osa ei. Itselleni vedet saavat kyllä vielä lämmitä ja saa nähdä lämpiääkö sittenkään tarpeeksi jotta sinne ulkallaudun. Hitokseen oli hyttysiä, mutta niitä nyt on aina. Pienin oli onneissaan venematkasta ja viime kesänä viimein päästiin siihen pisteeseen, että kaikki lapsista siitä tykkää, joten venematkat sujui oikein mallikkaasti.

Mökillä ollaan joka juhannus pidetty leikkimieliset kalastuskilpailut. Oikeasti kukaan ei oikein pysy kartalla kuka on saanut kuinka monta kalaa. Tärkeintä on, että kaikki halukkaat pääsee osallistumaan. Tänä vuonna nelivuotiaan silmät kiilsi onnesta, kun sai monta kalaa ja yksi niistä oli aika isokin. Voi sitä riemua. Itse en niin ole koskaan kalastuksesta tykännyt, mies taas harrastaa sitä.

Huomenna keksitään jotain kivaa tekemistä kotona. Pihapelejä ja rennosti olemista, se on parasta mitä voi olla. Ei mitään sen erikoisempia suunnitelmia, tärkeintä on, että kaikilla on kiva päivä ja voidaan viettää aikaa yhdessä.

Toivottavasti sinä saat viettää ihanaa juhannusta. Muistakaahan pysyä pinnalla ja pitää muutenkin itsestänne ja toisistanne huolta.
Meitä voit seurailla myös instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X