äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tänään lauantaina lasten koulu loppui ja kesäloma alkoi. Oli aivan ihana päästä pitkästä aikaa ihan kunnon kevätjuhlaan. Nähdä lasten luokkien esityksiä ja kokea ylipäätään se tunnelma mikä kevätjuhlassa on.

Juhlan jälkeen oli todistusten jako. Ennen sitä oltiin lasten kanssa sovittu, että menen meidän tokaluokkalaisen luokkaan ja jos vain ehdin niin menen muihinkin. Ja niin vain sitä ehdin kaikkien kolmen luokkaan pyörähtämään. Jokainen meidän lapsista joutui nyt sanoa heipat omalle opettajalle ja jokainen heistä saa syksyllä uuden. Erityisen haikealta tuntui sanoa heipat meidän vitosluokkalaisen opelle, sillä hän on opettanut poikaani aina sieltä ekaluokasta asti. Kyllähän siellä oli monella vanhemmalla kyyneleet siinä vaiheessa silmissä. Jatkossa tulee luokanvalvojaksi meille ennestään tuntematon ope.

Koulu loppui, nyt kesäloma ja syksyllä jaksaa taas opiskella

Meidän tokaluokkalaisen opettajasta tulee nyt syksyllä meidän tulevan ekaluokkalaisen ope, joten hänen kanssa kaikki jatkuu (lapsi vain vaihtuu). Tokaluokkalainen, eli tuleva kolmasluokkalainen saa kuitenkin opekseen meille tutun opettajan, joka opetti yhtä lapsistamme kolme vuotta. Joten tosi kiva juttu sekin.

Oli myös koskettava hetki, kun meidän kutosluokkalainen sai todistuksen. Milloin hänestäkin tuli noin iso? Niin se vain hujahti äkkiä aika ja ala-aste on nyt käytynä. Syksyllä sitten kohti ylä astetta ja uusia kuvioita. Onneksi koulu kuitenkin pysyy samana ja luokallekin tulee juuri ne kaverit joita sinne toivoikin.

Eskarilaisella kesäloma alkoi jo tiistaina, kun oli eskarissa viimeistä päivää. Esikoulun kevätjuhlaan pääsimme maanantaina ja en kestä miten suloisia nuo eskarilaiset onkaan. Haikeana jätettiin heipat esikoulullekin. Oli kerrassaan hieno vuosi. Poika oppi lukemaan ja on tosi hyvät valmiudet kouluun, kun syksyllä sitten ensimmäinen luokka kutsuu.

Nyt kun koulu loppui, niin on varmasti ensimmäiset pari viikkoa taas vähän hakemista ja varsinkin meidän kotona olevalle kaksikolle outoa, kun sisarukset onkin nyt kotona pitkän pätkän. Mutta eiköhän se taas alun jälkeen siitä lähde uusi arki rokkaamaan. Nyt on hyvä henkäistä ja nauttia reilut yhdeksän viikkoa siitä, kun lapset ovat kesälomalla. Lapsille kiva, kun voidaan mennä ilman aikatauluja ja nyt kun oma vointinikin raskauden kanssa hyvä, niin varmasti jaksaa hyvin puuhailla heidän kanssa kesän.
Tervetuloa seuraamaan myös instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X