äiti ja melukylän lapset - Banneri

Raskaus alkaa olla jo niin pitkällä, että rakenneultra lähestyy kovaa vauhtia. Sen myötä jännitys lisääntyy ihan hurjaa tahtia. Joka ikistä ultraa olen jännittänyt, mutta selvästi eniten niistä juurikin tuota rakenneultraa.

Taas alkaa nousta ajatuksiin ne samat fiilikset kuin edellisissäkin. Onhan vauvalla kaikki hyvin. Kasvaahan ja kehittyyhän hän normaalisti. Samalla kun odottaa malttamattomana, että pääsee taas kurkkimaan pienen puuhia, niin samalla vain odotan, että se ultra olisi ohi ja saisin kävellä huoneesta ulos leveä hymy kasvoilla. Tässähän ei voi muuta kuin toivoa parasta ja mennä ultraan hyvillä mielin.

Toivon, että rakenneultra antaa hyviä uutisia

Olen koittanut lievittää jännitystä sillä, etten ajattelisi koko ultraa tai laske onko siihen kuinka monta yötä. Onneksi lasten kesäloman ensimmäinen viikko on sisältänyt niin paljon ohjelmaa, että ei ole onneksi pahemmin ehtinyt koko asiaa miettimään. Mutta heti kun ei ole tekemistä, alkaa kaikki ajatukset pyöriä mielessä.

Ultraan on aika vasta illalla, joten kyseisestä päivästä on tulossa kovin pitkä. Menen ultraan vielä yksin ja matkaa sinne on suuntaansa sellaiset neljäkymmentä kilometriä. Automatka voi tuntua pidemmältä kuin mikään ja odotustilassa saattaa kyllä syke kohota taivaisiin. Ultraaja on tuttu jo monen vuoden ajalta joten sitä ei tarvitse jännittää.

Eniten toivon, että rakenneultra antaa meille hyviä uutisia ja voisin unohtaa murehtimisen mitä välillä nyt on ultran lähestyessä ollut. Toki se että kaikki on ultrassa hyvin ei takaa mitään, mutta kyllä se taas oloa helpottaa. Meillä ei taidakaan tätä kukaan muu jännittää kuin minä, mutta niin se on ollut aina.

Monia on kiinnostanut aionko kysyä vauvan sukupuolta ultrassa. Jos kaikki on hyvin ja siinä lopussa lääkäri sen vielä katsoo niin kyllä. Mutta se ei ole itselle tuossa ultrassa se tärkein. Voidaan kyllä käydä omakustanteisesti se myös selvittämässä myöhemminkin. Itsellä on vahva aavistus kumpi meille olisi tulossa, toki sekin vain aavistus. Nyt vain toivon, että rakenneultra antaa meille toivottuja hyviä uutisia, joten pitäkäähän peukkuja. Kerron kyllä uutisia kun niiden aika on.
Voit seurata meitä myös instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X