äiti ja melukylän lapset - Banneri

Raskausviikot sen kuin vähenee. Varsinkin näin kesällä nämä tuntuu menevän vieläkin nopeammin kuin mitä muuten menisi. Kesällä kun aika menee muutenkin nopeampaan. Tänään raskausviikkoja on 24+3 ja laskettuun on jäljellä 109 päivää. Tuskin tälläkään kertaa ihan niin montaa, mutta aika lähelle kuitenkin. Aika hurjaa. Sitten kun ne on alle sadan, menee loppu kuin hujauksessa.

Vauva liikkuu vatsassa aktiivisesti ja liikkeet tuntuvat hyvin, kun istukka on takaseinässä. Tämä on helpottanut omaa menettämisen pelkoa hieman, mistä kerroinkin instagramin puolella. Mutta sitten kun se helpottaa, tulee tunne, että enhän nyt vain luota liikaa kaiken menevän hyvin loppuun asti. Todellisuudessa sitä ei muuta voi kuin luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin ihan sinne loppuun asti. Kaikista ajatuksista huolimatta sitä kuitenkin nauttii tästäkin odotuksesta. Murehtiminen kun ei lopulta auta yhtään mitään.

Raskausviikot etenee ja edessä on vielä monenlaista

Muutamien viikkojen päästä raskausviikkoja on sen verran, että edessä on sokerirasitus ja samalla kerralla otetaan myös muita verikokeita. Koska olen Rh- käyn odotuksen aikana ylimääräisissä verikokeissa. Sokerirasitukseen ei periaatteessa kai olisi tarvinnut nyt edes mennä, koska edellisissä odotuksissa minulla ei ole niissä häikkää ollut ja vauvat eivät ole olleet suurikokoisia.

Ja vaikka itseäni aina siihen ällöttääkin mennä, niin mielestäni se on kuitenkin sen verran pieni juttu, että ennemmin menen siihen, jos sattuukin niissä arvoissa jotain häikkää olevan. Koskaan kun sitä ei tiedä jos tällä kertaa asiat onkin eritavalla. Mielestäni siis ihan hyvä käydä siinä.

Seuraava neuvola onkin lääkärineuvola, jossa on sisätutkimuksen lisäksi kai jokin voimavara keskustelu tai vastaava. Jännä miten nämä kaikki unohtaa, mutta en muista oliko viime odotuksessa ollenkaan tässä vaiheessa itselläni tätä lääkärineuvolaa vai ihan normaali neuvola. Pitäisi kurkata noista lapsille kirjoittamista päivyreistä onko niillä viikoilla ollut mikä meininki.

Ruoka, herkut, ja kaikki maistuu ihan järkyttävän hyvin. Tuntuu, että minulla on jatkuvasti nälkä ja nämä on joka odotuksessa ollut ne viikot, kun ruokahalu on ihan järkky. Eipä siinä, parempi näin kun se paha olo siitä kun mikään ei maistuisi tai söisi liian vähän ja tulisi siitä paha olo. Olen syönyt nyt juuri sitä mikä maistuu parhaiten ja mitä tekee mieli.

Tässä raskausviikot on muuten edennyt jo niin pitkälle, että Kelaan saisi alkaa laittaan hakemusksia. Vielä kun pari asiaa selviää niin pääsen niitä täyttämään.
Iloista alkavaa viikkoa sinulle.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X