Viime viikonloppuna otin itselleni omaa aikaa ja tein ystävän kanssa reissun Turkuun. En olekaan ennen Turussa käynyt, siinä lähellä kyllä, mutta nyt oli hauska mennä ihan Turkuun asti. Siellä sattui olemaan vielä samaan aikaan keskiaikaiset markkinat, joten nähtävää riitti ja ihmisiä toki myös. Säätkin suosi meitä, joten kaikki meni siellä oikein nappiin.
Parasta oli kiireettömyys ja se, kun sai syödä juuri silloin kun oli itsellä nälkä. Haettiinkin evästä ja mentiin Aurajoen varrelle syömään niitä. Oli ihana vain istua, katsella sitä meininkiä siinä ympärillä ja höpötellä. Käytiin myös Turun linnassa. Se oli sellainen, jonne eniten odotin pääseväni. Ja oli kyllä käymisen arvoinen paikka. Siellä vierähtikin aikaa vaikka kuinka ja nähtävää ihan valtavan paljon.
Oli todella mielenkiintoista lukea mihin tarkoitukseen eri tilat ovat olleet ja muutenkin nähdä siellä pala historiaa. Kun lapset ei olleet mukana sitä ehti ihan eri tavalla lukea ja perehtyä kaikkeen. On se ollut aikamoista elämää silloin. Todellakin suosittelen siellä käymään, jos et ole koskaan vielä käynyt. Lippukaan ei ollut kallis, 14 euroa yhdeltä aikuiselta.
Varmasti vielä joskus menen uudestaan Turkuun
Tuolla Turun linnassa on niin mieletön miljöö, että siellä saisi otettua vaikka kuinka ihania kuvia. Tuli tunne, että sinne on päästävä vielä joskus uudestaan ja varmasti tulen vielä uudestaan menemään joskus Turkuun.
Viikonlopulle mahtui myös hyvää ruokaa, naurua, yö hotellissa, hotellin aamupala ja seuraavana päivänä kaupungissa kiertelyä. Käytiin myös Turun tuomiokirkossa joka oli myöskin todella upea nähtävyys. Sinne saa mennä vapaasti kiertelemään, kunhan ei ole mitään tilaisuutta käynnissä ja sisäänpääsy on ilmainen. Riitti sielläkin paljon nähtävää ja ihmeteltävää.
Ystäväni kun on käynyt siellä ennenkin toimi ns oppaana minulle ja kertoi mihin kiinnittää huomiota. Kirkko oli jotenkin todella mielenkiintoinen ja samalla hieman karmivakin paikka. Tai ei se taida olla oikea sana, mutta se tuli nyt ensimmäisenä mieleen. Suosittelen sielläkin käymään jos Turussa liikut. Todella mielenkiintoinen nähtävyys ja pala historiaa.
Paljon ehdittiin näkemään ja tekemään parin päivän aikana. Ostoksillakin tuli käytyä kauppakeskus Hansassa ja oli muuten aika sokkeloinen. En ole koskaan tainnut olla niin hukassa, kun siellä välillä olin, heh. Iso osa jäi Turusta vielä näkemättä ja kokematta, mutta jääpähän seuraavalle kerralle sitten nähtävää. Ehdottomasti uudestaan vielä joskus Turkuun.
Voit seurata myös instagramissa.
Kommentit (2)
No ehdottomasti uudestaan Turkuun!
Näin kesäaikaan jokirannasta kannattaa ottaa kaikki irti. Suosittelen esimerkiksi vuokraamaan Låna-veneen, jolloin joen näkee ihan uudesta kulmasta paikallinenkin.
Ihania ravintoloita on vaikka kuinka ja museoita myös. Lasten kanssa Turun linnan lisäksi suosittelen käymään siinä ”naapurissa” merimuseo Forum marinumissa. Meidän lasten suosikki 👍🏻
Itse pidän Wäinö Aaltosen museosta ja ihan erityisesti sen kahvilasta. Melkein sen vieressä on Biologinen museo, joka on lasten kanssa liikkuessa huolettomin museo ikinä! Siellä kaikki on lasin takana, joten vierailu ei ole sellainen ”ei, älä koske”-tyyppinen lainkaan.
Kupittaan puisto Seikkailupuistoineen on iömaista huvia ja Käsityöläismuseo Vartiovuorella on nähtävä kerran kesässä. Turun taidemuseo on yhdellä kaupungin hienoimmista paikoista. Ja jos upealta paikalta haluaa coca colansa juoda, niin ehdottomasti Wiklundin kattoterassilta. Kunhan vielä saadaan kaupungin tori taas kuntoon, niin Turussa on kaikki kohdallaan!
Kiitos paljon tästä kattavasta suosituslistasta. 🙂
Ihana kun jäi vielä monta paikkaa näkemättä niin on syy palata sinne uudestaan. 🙂