äiti ja melukylän lapset - Banneri

Perjantaina viimein kotti se päivä jota olin niin pitkään odottanut, joten nyt luvassa kuulumisia ultrasta. Kävin siis omakustanteisessa ultrassa Tampereella Kätilöpalvelu SydämenSykellä, jonka löysin netin kautta ja jota myös minulle instagramin puolella suositeltiin. Ja en kyllä ihmettele yhtään, että niitä suosituksia tuli, aivan ihana paikka josta jäi itselle niin positiivinen kokemus jota voin lämpimästi suositella muillekin.

Tiesin, että menen ultraan vähän myöhäisillä viikoilla ajatellen hyvien kasvokuvien saamista ilman, että on jalkaa ja kättä edessä, mutta tärkeintä itselle olikin kuulla vauvan voinnista, tarjonnasta ja saada jokin kokoarvio. Lisäksi odotin kiireetöntä kokemusta ultrasta sekä keskusteluhetkeä kätilön kanssa. Minun onnekseni nämä kaikki toteutui ja saatiin me vähän vauvan kasvojakin sieltä näkyviin.

Ultrasta jäi niin hyvä fiilis, onneksi menin

Siellä meidän pieni köllötteli ja tunki suuhunsa samaan aikaan niin varpaita kuin sormiakin. Voi pieni ihanuus sentään. Vähän nähtiin kasvojakin tosiaan ja ihan on samanlainen nenä kuin sisaruksillaankin. Viimeksi lääkäri tunnusteli vauvan olevan poikittain, nyt ultrassa hän oli hienosti siellä raivotarjonnassa. Vastaa lähes niitä viikkoja jotka minulla oli menossakin, ehkä pari päivää pienempää ja tulee luultavammin syntyessään olemaan samaa kokoluokkaa kuin sisaruksensakin. Nyt painoa oli 1518g. Ja edelleen hän poika oli, joten se ei ole ainakaan tässä muuttunut mihinkään.

Tuntui hyvältä jutella kätilön kanssa edellisistä synnytyksistä ja tästä tulevasta, joka tietysti alkaa hiljalleen pyöriä ajatuksissa. Siinä tuli puhuttua vaikka kuinka monet asiat ja oli ihana, kun vastassa oli ihminen jota ihan oikeasti se kaikki kiinnosti. Ja samalla kun sai jutella, oli itse ultrakokemus ihana. Yhdessä katsottiin kaikki vauvan rakenteet siinä ja voitiin vaan jäädä ihastelemaan pienen puuhia.

Tästä ultrasta jäi vaan yksinkertaisesti itselle niin hyvä fiilis. Olisi ollut tietysti ihana jakaa se koko perheen kesken, mutta toisaalta näin sain siitä kaiken irti, kun sinne yksin menin. Ei tarvinnut keskittyä siihen pitkästyykö joku sisaruksista tai jotain muuta. Vaikka meninkin ultraan vähän liian myöhäisillä viikoilla, ei se ainakaan itseä jäänyt vaivaamaan. Olen niin onnellinen, että sinne päätin mennä.

Kommentit (2)

Tää on nyt vähän nolo kysymys, mutta toivottavasti et loukkaannu. Mua on nimittäin jo pidemmän aikaa ihmetyttänyt, kun ihmiset aina puhuu, että menevät lääkäriin tai neuvolaan selvittämään, miten päin vauva milloinkin on vatsassa. Näin usean vauvan kokemuksella uskallan sulta kysyä, että eikö sitä muka itse tunne?

En loukkaannu. 🙂
Tämä ainakin pyörii vatsassa välillä niin paljon, ettei oikeasti välillä mitään hajua miten päin hän siellä on. 😀 Mulla yksi oli pitkään perätilassa ja silloin kätilö käsituntumalla veikkasi ensin raivotarjontaa, mutta ultrasta selvisi, että olikin toisin päin. Potkuja tuli joka suuntaan niin kuin nytkin, joten oli kiva ultrassa nähdä miten siellä silloin oltiin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X