Raskausviikko 34+0 - Vähiin käy ennen kuin odotus loppuu
Raskausviikot vilisevät vain silmissä. Vähiin käy ennen kuin tämä odotus loppuu ja saadaan nähdä meidän pikkuinen, tuskin maltan odottaa ja tavallaan taas ei ole mikään kiire että tämä odotus loppuu. Vielä hetki sitten tämä vaihe odotuksessa tuntui todella kaukaiselta ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, kun odotusta on jäljellä enää reilu 40 päivää. Ja jos tämä käynnistetään, niin tuskin enää niinkään paljoa.
Instagramin puolella hehkutinkin jo, kuinka muutama päivä sitten kävin neuvolassa ja todettiin siellä onneksi hb:n nousseen 100 -> 115, wuhuu! Niin helpottunut olo siitä, että tuo raudan syöminen on lähtenyt tehoamaan ja vielä näinkin pienellä annostuksella. Olen siis ottanut rautaa neuvolan ohjeistuksella joka toinen päivä ja ihmettelin suuresti kuinka hyvin se on tehonnut. Olossahan tuo ei juurikaan ole tuntunut, edelleen on väsymystä, mutta tärkeintä kuitenkin, että synnytyksen koko ajan lähestyessä saisi nuo arvot hyvin nousemaan, jotta jaksaminen synnytyksen jälkeen olisi hyvä.
Odotus etenee ja edessä on yksi ultra ja enää muutama käynti neuvolassa
Muuten neuvolassa kaikki oli hyvin. Vauva liikkuin aktiivisesti, on raivotarjonnassa, sf-mitta oli nyt 29cm, verenpaineet on aikas alhaiset mutta olen oppinut niiden kanssa elämään. Monesti vähän pimenee silmissä, kun nousee ylös ja välillä vähän puhalluttaa. Painossa oli nyt mennyt ensimmäinen kymppi rikki ja viikossa oli kertynyt +700g. Hups. Mutta olen päättänyt etten missään määrin nyt mieti painoa tai sitä mitä sitä tulee.
Samalla neuvolakäynnillä varailtiin aika loppuraskauden ultraan, jossa tehdään painoarvio. Siitä seuraavalle viikolle varailtiin aika neuvolaan, josta sitten luultavammin saan sen lähetteen Tayssiin synnytystapa-arvioon. Näitä ennen tulisi käydä vielä verikokeissa tuon oman veriryhmäni takia. Näiden käyntien jälkeen aletaankin olla jo niin loppusuoralla tämän odotuksen kanssa, että huh.
Tässä pitäisi varmasti tehdä jo jonkinmoista synnytystoivelistaa Ipanaan ja muutenkin valmistella niitä kaikkia kohtia, jotka on jäänyt vielä täyttämättä, kuten nimiasiat. Meillähän siis ei ole minkäänlaisia nimivaihtoehtoja sinne papereihin. Tai minulla kyllä olisi, mutta miten se onkin miehelle niin vaikea sanoa mikä nimi on hänen suosikkinsa. Noh ehkä sinne jotakin saadaan laitettua vielä ennen kuin synnyttämään mennään, heh.
Instagramissa tätä jo kyselinkin, mutta kysytään täälläkin. Onko teillä neuvolassa käytössä sähköinen vai paperinen neuvolakortti? Täällä itsellä nyt kolmas odotus jossa käytössä tuo sähköinen.
Jaa oma kokemuksesi