äiti ja melukylän lapset - Banneri

Se on hiljalleen aloitettu vauvan sairaalakassin pakkaaminen. Oma odottelee vielä, mutta vauvan kassia on niin kiva pakata. Aika vähän sinne mitään laitan, sillä jos me hotelliin päästään uskon vauvan siellä olevan paljon ihokontaktissa ja sitten sairaalan vaatteissa mikäli niitä vielä siellä hotellilla voi pitää. Jos ei hotelliin päästä, niin vauvahan tulee sitten olemaan vallan sairaalan vaatteissa.

Tuohon vauvan sairaalakassiin pakkasin newbien neulehaalarin, tumput, minun tekemät puputossut ja pari minun tekemääni pipoa. Lisäksi pari eri vaatesettiä, jotka on molemmat kokoa 50. Uskoisin, että ne vauvalle menee vaikka pituutta olisikin enemmän. Tässähän ei ole yhtään nyt tietoa minkä kokoinen vauva meille on tulossa, kun se yksi ultra peruuntui, mutta luulen että tämä pikkuinen on aika samaa kokoluokkaa kuin sisaruksensakin. Pianhan se selviää.

Vauvan sairaalakassin pakkaaminen nostaa aina tunteet pintaan

Lisäksi sairaalakassiin pakkasin kolme harsoa. Vielä ajattelin pestä tutit ja pakata nekin mukaan ja samoin itse tekemäni tuttiketjun. Meillä on aina ollut tutti synnärillä mukana vaikka sitä ei niin suositellakaan, mutta sitähän ei ole pakko käyttää. Olen kuitenkin kokenut sen hyvänä juttuna, koska ei ole meillä vaikuttanut imetyksen onnistumiseen. Katsotaan sitten tämän pienen kohdalla kuinka hänen kanssa käy.

Turvakaukalossa meillä on kaukalopussi, joten pieni pysyy varmasti lämpimänä vaikka kelit viilenesikin vauhdilla. Sillä en mitään kovin erikoista ole pakkaamassa mukaan. Voi kuitenkin olla, että vauvan sairaalakassin sisältö vielä tässä muuttuu. Mutta tällä nyt on hyvä lähteä alkuun. Varmasti sinne vielä jotain kuitenkin lisäilen. Ideana tämä kassi on kuitenkin ottaa jo heti alkuun mukaan sinne synnärille oman kassin lisäksi.

Mistä päästäänkin siihen, että varmasti pitäisi vauvan sairaalakassin lisäksi se omakin sairaalakassi pakkailla valmiiksi. No alku on jo sekin, että olen kaivanut imetysliivit esille ja etsinyt kestoliivinsuojia. Ehkä sitä voisi nyt skarpata ja pakata omankin kassin kokonaan tai ainakin edes jotakin sinne ja ladata kameran akun, jotta se on valmiina. Vaikka puhelimella pärjääkin hyvin, niin tahdon tälläkin kertaa pakata myös järkkärin mukaan. Tässä nousee niin tunteet pintaan näitä pakkaillessa. Pian meillä on vauva!
Seuraa myös instagramissa.

Kommentit (2)

Nuo puputossut on niin ihanat! Oliko sulla jossain niihin ohje, vai teitkö omasta päästä? Tekisi täällä odotuksessa olevalle kevättulokkaalle neuloa samanmoiset söpöläiset. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X