äiti ja melukylän lapset - Banneri

Vauvan ristiäiset sen kuin lähenee ja minä täällä tuskailen sen kanssa, kuinka vaikeaa voi olla päättää lapselle nimi!!? Siis oikeasti vaikeaa siitä syystä, että meillä on kaksi vaihtoehtoa etunimeksi ja pitäisi valita niistä toinen.

Voisi kai sanoa, että positiivinen ongelma. Kamalampaa olisi jos mitään nimeä ei olisi ehdolla. Näihin nimiin ihastuin heti, kun poikien nimiä odotusaikana kävin läpi. Molemmat nousi heti muiden ohi ja ne ei ole vaihtuneet tai tippuneet listalta pois niin kuin moni muu tippui. Niinpä molemmat nimet siellä edelleen keikkuvat.

Näin vaikeaa se voi olla antaa lapselle nimi

Tässä ei sitten olla päästy selvyyteen kumpi nimi tulee etunimeksi. Molemmat sopii hänelle hyvin ja kun olen koittanut niitä hänellä käyttää on hän toisessa hetkessä ihan toisen nimen näköinen ja toisessa toisen. Kun sitten mukamas lyön toisen nimistä lukkoon ja alan sitä käyttämään, niin huomaankin pian käyttäväni toista, heh. Mutta koska molemmat hänelle sopii, tulee molemmat niistä hänen nimirimpsuunsa. Järjestys on vain vielä arvoitus.

Yleensä ollaan nimi pidetty salassa lapsiltakin kasteeseen asti, mutta nyt tällä kertaa ollaan heidän kanssa puhuttu näistä nimistä ääneen ja kysytty heidänkin mielipidettä. Osa on sanonut suoraan kumman haluaisi ja osa ei osaa päättää niin kuin ei me vanhemmatkaan. Että siitäkään ei ole helpotusta ollut tähän päätökseen.

Eräs päivä kirjoitin nimiä ylös ja katsoin miten ne istuu muiden lastemme nimiin tai miltä ne kuulostaa, tokaisi meidän nelivuotias ”Äiti, mä en jaksa nyt enää näitä nimijuttuja”. Repesin nauruun, koska mulla on ihan sama fiilis. Oon pyöritellyt näitä niin paljon, etten kohta enää jaksa itsekään. Miten vaikeaa tämä muka voi olla! En muista kuin sen, että esikoisen kohdalla meno oli ihan täysin sama.

Mun piti ristiäiskakkuun tilata puinen nimikoriste. No arvatkaa vaan ehtiikö enää sellainen jota mietin. Tuurilla voisi vielä yhden nimen koriste ehtiä, kun niissä lyhyempi valmistusaika. Pitää vissiin tilata koriste molemmilla nimillä (ai kamala). Papillekin annoin keskiviikon tapaamisessa tyhjät maistraatin paperit. Nimi niihin kirjataan vasta ristiäispäivänä. Toivottavasti edes siihen mennessä se on saatu päätettyä, heh.

Onko siellä muita joilla ollut vaikeuksia päättää nimi lapselle? Voit seurata myös instagramissa

Kommentit (4)

Etunimi ei tarkoita ensimmäistä nimeä! Toinen ja kolmas nimikin ovat etunimiä.

Esikoisen ristiäisten jälkeen herätin mieheni keskellä yötä ja vaadin häntä soittamaan heti aamulla papille vauvan nimen muuttamisesta. Meillä oli myös pyöritelty kahta eri nimivaihtoehtoa ja yhteisymmärryksessä päädytty toiseen niistä. Yön pimeinä tunteina tunsin meidän tehneen virheen. Onneksi aamulla olin taas tyytyväinen valintaamme. Eikä se mikään muu nimi nyt voisikaan olla. Voihan hormonit!

Sielläkin on nimen takana hauska tarina. On se välillä hankala homma, ei se helppoa ole kahden nimen väliltä valita. 😊

Toki ovat, mutta varmasti moni ymmärsi mitä tarkoitin 😊

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X