Mietteitä ja palautuminen syöksysynnytyksestä

Synnytyksestä on kulunut reilu kolmisen viikkoa ja tässä on tullut moneen kertaan mietittyä synnytystä, sen kulkua sekä omaa palautumista syöksysynnytyksestä. Nopea synnytys on todella raju koettelemus kropalle ja se saa väkisinkin pohtimaan palautuuko kroppa tällä kertaa kuinka tästä kokemuksesta, enkä nyt tarkoita pelkästään ulkoisesti vaan enemmänkin sisäisesti.

Kun vauva syntyy nopeasti ja synnytys etenee hurjaa vauhtia ei oma pää meinaa pysyä vauhdissa mukana saatika kroppa. Synnytys etenee niin nopeasti, että juuri kun olet saanut ensimmäiset vatsan kovettumiset, niin hetkessä huomaatkin jo oman kropan puskevan vauvaa väkisin pihalle, etkä voi tehdä mitään sitä hieman hidastaaksesi. Yksinkertaisesti kaikki yritykset hidastaa synnytystä on turhaa. Tunnet vaan sen kuinka supistus työntää vauvan ulos ilman että edes ponnistat.

Syöksysynnytyksestä palautuminen vähän jännittää

Omissa syöksysynnytyksissä jokainen supistus on aavistuksen kovempi ja pidempi kuin toinen. Supistus tuntuu joka kerta hieman erilaiselta ja joka kerta se tuntuu eri paikassa (selässä, alavatsalla, molemmissa yhtä aikaa, alapäässä ja lopulta kokonaisvaltaisesti joka puolella. Kestän tosi hyvin ne supistukset, sillä koitan sinä aikana vain keskittyä kropan rentona pitämiseen. Ja se on onnistunutkin todella hyvin, ehkä liiankin kun avautumisvaihe kestää vaan niin lyhyen aikaa.

Kun koko kroppa puskee vauvaa pihalle järkyttävällä voimalla niin kyllä sitä miettii mitä jälkiä se jättää. Tässä kun on useampi nopea synnytys taustalla sitä väkisinkin kuulostelee miltä oma kroppa tuntuu. Olen onnekas siitä, että mitään haavoja tai repeämiä ei ole tullut vaikka kaikki niin nopeasti tapahtuukin. Se on aina ollut pieni pelko kuinka oma kroppa kestää nopean avautumisen, mutta ehkä se on siihen tottunut, kun useampi synnytys on näin mennyt.

Ulkoisesti kroppa palautuu aina suht nopeasti, sisäisesti se vie aikaa. Lantionpohjalle koettelemus on raju, silti onneksi mitään karkailua ei ole ollut. Mutta toki vie aikaa että kaikki palautuu edes jotenkin niin miten oli. Itse jännitän aina eniten kaikenlaisia laskeumia, ne kun voi helposti syntyä. Ja täytyy myöntää, että varsinkin loppu odotuksessa olen tosi laiska lantionpohjaa jumppaamaan. Aloitin sen heti synnytyksen jälkeen ja omaan tahtiin olen tehnyt pitäen pari välipäivää. Jälkitarkastuksessa sitten selviää miltä näyttää.

Syöksysynnytyksestä palautuminen aina vähän jännittää, mutta katsotaan miten se tällä kertaa etenee. Aikaa aion antaa kropalleni siihen niin paljon kuin se tarvitsee. Ja toki kun pää ei meinaa aina siinä vauhdissa pysyä mukana, on hyvä puhua kokemus useampaan kertaan läpi, niin ei jää siitä mikään painamaan.

Voit seurata myös instagramissa.