äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on nyt takana. Vauva täytti viisi viikkoa torstaina ja onkin mennyt nämä viikot ihan hurjaa vauhtia. Itsellä on monesti se tunne, että vastahan hän syntyi ja tuntuu se olevan täällä kotona muillakin. Ja kyllä se yllättää edelleen kuinka aika näin juoksee vaikka tämä onkin jo kahdeksas kerta.

Ensimmäiset viikot on meillä sujunut hyvin. Vauva on hurmannut meidät kaikki ja alun painonnousu hankaluudetkin on selätetty. Paino lähti lopulta hyvin nousuun, sitä seurattiin kotipunnituksilla. Imetyskin sujuu hyvin. Maitoa riittää ja tulee tarpeisiin sopivasti. Alkuun jouduin korjailemaan vauvan imuotetta mutta lopulta sain sen hyväksi. Imetys olikin tuolloin kivuliasta, kun imuote oli väärä.

Kuukausi vauvan kanssa menee yhdessä hujauksessa

Vauva nukkuu päivisin paljon ja yöllä vähän. Päivisinkään unipätkät ei ole mitään kovin pitkiä. Välillä hän yllättää ja saattaa nukkua reilun parikin tuntia. Vaunuissa nukkumista ulkona on harjoiteltu. Siellä unet ei pitkiä ole, mutta sitkeästi vaan harjoitellaan. Mieluitenhan hän nukkuisi sylissä. Siinä ne unet kestäisi vaikka kuinka pitkään.

Yöt sitten onkin välillä katkonaisia. Saatetaan heräillä tunnin välein. Mutta koska vauva nukkuu vieressäni ei nuo herätykset öisin ole vielä kovin rankkoja. Syötöt kun onnistuu siinä niin kätevästi kun ei tarvitse liikkua sängystä mihinkään. Yleensä syötän hänet istuvalteen mutta aamuyöstä monesti mukuultaan.

Vauvan ollessa hereillä hän tapittaa suoraan silmiin ja on jo ensimmäiset hymytkin saatu. Hienosti seuraa leluja ja suosikki onkin hoitopöydän päällä oleva mobile. Autoilu ei ole hänen suosikki juttu ja usein pidemmillä matkoilla joutuu pysähtyä useinkin heiluttamaan kaukaloa. Oman haasteensa tuo se, kun neuvola on väliaikaisesti 40km päässä, mutta onneksi siellä nyt ei ihan hirmu usein kuitenkaan käydä ja se on väliaikaista.

Täällä tämä vauva-arki sujuu hyvin ja ensimmäinen kuukausi on ollut ihana. Ollaan saatu tutustua tähän pieneen ihanuuteen ja ollaan hänestä kovin kiitollisia. Voit seurata myös instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X