äiti ja melukylän lapset - Banneri

Vuosi 2022 on pian päättymässä. Meille se onkin ollut huikea vuosi, saatiinhan me vuoden lopulla perheeseemme yksi ihana lapsi lisää.

Alkuvuosi sisälsi sairastelua. Tuli korona joka pyyhkäisi koko perheen yli ja sen jälkeen tuntui moneen iskevän kaikki mahdolliset taudit. Positiivinen raskaustesti toi alkukevääseen onnea ja myös järkyttävän pahoinvoinnin joka kesti monen monta viikkoa. Raskaus toi mukanaan monen monet erilaiset tunteet ja vähän muutakin. Raskaudesta kertominen kaikille kun ei ollut helppoa tälläkään kertaa.

Kiitos vuosi 2022 – Toit mukanasi tämän onnen

Kun raskauspahoinvointi hellitti ja odotus oli kaikille paljastettu oli ihana vain nauttia odotuksesta tämän normi arjen lisäksi. Lapset elivät odotuksessa täysillä mukana. Saatiin tietää odottavamme poikaa joka yhdelle lapsista oli pettymys. Vauvan synnyttyä häntä ei ole yhtään haitannut ettei saanutkaan pikkusiskoa. Hän on ollut innokas olemaan mukana vauvan hoitamisessa.

Heinäkuussa vietin ystävän kanssa aikaa parin päivän ajan Turussa. Oli ihana irtiotto arjesta. Kesä muuten vietettiin aika tiiviisti perheen kanssa. Ihanaa yhdessä olemista ja auringosta nauttimista. Elokuussa alkoi lapsilla koulu. Isompia etappeja siinä oli kun yksi aloitti ekalla ja yksi meni ylä asteelle. Iso juttu oli myös se, kun esikoinen muutti kotoa toiselle paikkakunnalle asuntolaan. Olikin alkuun outoa, kun yksi puuttui joukosta.

Vuosi 2022 – Kohokohtana vauvan syntymä

Tämän vuoden kohokohta monelle meidän perheestä on ollut vauvan syntymä. Siitäkin riittää pienelle kerrottavaa, kun synnytys käynnistettiin yllättäen ja synnytyksessä ei mukana ollutkaan isi vaan mummu. Nyt ollaan kaksi kuukautta saatu tutustua meidän vauvaan ja miten ihana hän onkaan.

Marraskuussa jännitettiin onnistuuko ristiäisiä edes pitää niin kuin oltiin suunniteltu. Onneksi onnistui ja pieni sai vielä tämän vuoden puolella nimen. Päivä päivältä nimi sopii hänelle aina vain paremmin ja paremmin, rakastan sitä nimeä ja sen kantajaa. Tuntuu hyvältä kun nimiasioiden kanssa ei tarvitse enää pähkäillä. Joulukin tuli vietettyä. Se oli vauvan ensimmäinen ja hänen osalta se sujuikin lähinnä nukkuen ja sylissä hengaillen.

Vuodelle 2023 en ole tekemässä lupauksia. Toivon vain, että tuleva vuosi tulisi olemaan onnellinen ja ei sairastettaisi paljoa. On myös ihana seurata pienimmän kasvua sekä kehitystä ja suhteiden kehittyvän sisaruksiin. Onnellista uutta vuotta 2023 sinulle. Voit seurata meitä myös instagramissa.

Kommentit (2)

Hyvää ja innostavaa vuotta 2023!

Kiitos ja samoin sinne! 😊

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X