Olen aina pitänyt meidän makuuhuonetta tämän kodin yhtenä parhaimpana paikkana. Olen tykännyt sen tunnelmasta ja siitä kuinka se on omassa rauhassa eri kerroksessa muiden huoneiden kanssa. Eräs ilta sitten mietin millain toimisi jos vanhempien sänky olisikin olohuoneessa.
Se miksi tuota aloin edes miettiä oli se, että saisi tietokoneen pois olohuoneesta. En kuitenkaan halunnut sitä myöskään meidän makuuhuoneeseen joten pyörittelin eri vaihtoehtoja mielessä. Ja koska tilat ovat rajalliset ei oikeastaan ollut kuin yksi kunnon vaihtoehto ja se olisi luopuminen makuuhuoneesta ja siirtää sänky olohuoneeseen.
Ja niin vanhempien sänky siirtyi olohuoneeseen
Yhden illan tai oikeastaan yön pyörittelin ajatusta. Mietin ärsyttääkö se tietokoneella pelailusta tuleva ääni niin paljon, että olen valmis luopumaan makuuhuoneesta. Lopulta totesin sen ärsyttävän liikaa ja päätin ettei järjestystä muuttamalla mitään menetä, aina voi vaihtaa takaisin jos ei tykkääkään tai järjestely ei toimi.
Seuraavana päivänä se oli sitten tuumasta toimeen. Ja mainitaan tähän väliin, että miehestä tämä ajatus oli ihan loistava. Huonekalut vaihtoivat näppärästi paikkaa ja lopputuloskin vaikutti oikein hyvältä. Onnea on iso olohuone, minne sänky mahtui vaivatta ja tila ei vähentynyt yhtään vaikka sänky isompi onkin kuin tietokonepöytä.
Lapsetkin ovat pitäneet tästä muutoksesta. Mikäs sen mukavempaa kuin makoilla äidin ja isin sängyllä tai niin kuin pari pienempää pitää sitä trapoliinina. Ehkä se kohta on jo niin normaali juttu, ettei siellä aina olla hyppimässä.
Näin tämän järjestelyn olevan tämän hetkiseen tilanteeseen siis enemmän mahdollisuus kuin uhka. Minun ei tarvitse kuunnella pelaamisesta tulevia ääniä ja huomautettava voisiko olla hieman hiljempaa, eikä mieheni ei tarvitse kuunnella minun mutinaa siitä kuinka äänet ärsyttää, heh. Onko siellä muita joilla vanhempien sänky on olohuoneessa? Onko järjestely toiminut?
Voit seurata myös instagramissa.
Kommentit (7)
Ilmalämpöpumppu söngyn yläpuolella? Ei oo hyvä, vedontunne on kamala ja varsinkin jos jäähdyttää, eihän tuossa pysty nukkumaan.
Meillä tää toimii kanssa. Viisihenkinen perhe ja kaksi makuuhuonetta. Ratkaisuna oli siirtää meidän sänky olohuoneen jo nuorinta odottaessa. Isommat lapset sai omat huoneet ja me oman rauhan. Ennen meidän sängyn siirtoa nukuttiin kaikki samassa makkarissa. Nyt kun nuorinkin luopui pinnasängystä niin kaksi nuorinta nukkuu yhteisessä huoneessa ja me edelleen olkkarissa. Meillä kanssa isoin hakkaa sitä konetta, saa hakata omassa huoneessa nyt rauhassa 😁
Oi mahtava kuulla, että toiminut siellä myös tuo järjestely. 😊
Hieno sisustus teillä!
Hieno sisustus teillä!
Kiitoksia 😊
Se on kyllä suunnattu siten ettei puhalla sänkyyn yhtään.