Imetysdietti toi ison muutoksen
Imetysdietti, voi kumpa olisin tajunnut aloittaa sen aiemmin. Mutta kerrotaanpa miksi päädyin siihen tälläkin kertaa.
Kuukausi sitten vauva oli juuri täyttänyt kolme kuukautta, kun vaippaa vaihtaessa kiinnitin huomiota hänen jaloissa oleviin pariin punertavaan läikkään. Huomasin heti kyllä, että ne muistuttivat ihan vastaavia mitä meidän kolme vuotiaalla oli samassa iässä. Seuraavana päivänä jalat jo helottivat kunnolla ja läikät olivat levinneet käsiin. Homma oli selvä ja päätin aloittaa imetysdietin heti. Johonkin syömäni juttuun vauva nyt reagoi.
Jätin ruokavaliostani pois maidon ja munan. Lisäksi en syö tomaattia tai paprikaa tuoreena enkä ollenkaan kalaa (olen huomannut niiden vaikuttavan vauvan oloon). Myöskään ruisleipää en ole syönyt siitä asti kun vauva syntyi.
Imetysdietti – Sätin itseäni kun en aloittanut sitä aiemmin, kuin vasta selvistä oireista
Ensimmäinen viikko oli diettiä takana ja ei suurta muutosta. Toinen viikko ja huomaan refluksissa helpotusta. Kolmas viikko, iho on paljon parempi, hyvä jos läiskiä näkee. Kuukauden kuluttua iho on kuin uusi (tarkasti katsoen näkee paikat missä läiskiä oli), pulauttelu on tosi pientä ja vauva ei enää niin itkuinen ja kitise tyytymättömänä.
Muutos on ollut valtava, sen jälkeen kun imetysdietti alkoi. Ennen sideharsoja meni päivässä heittämällä 15kpl (niihin kopattiin puklut) ja joka kulma harsosta käytettiin. Nyt pärjätään YHDELLÄ koko päivä! Ei haittaa kyllä yhtään rajoittaa omaa syömistä, kun toisella olossa näin valtava muutos. Helpotusta saatiin siis refluksiin, ihoon ja itkuisuuteen. Aika moneen vaivaan.
Pelkkä imetysdietti ei ollut ratkaisu vauvan itkujen helpottamiseen (siksi mentiin vielä osteopaatille), mutta ison muutoksen se toi. Ette voi uskoa kuinka onnelliseksi tämä on tehnyt minut ja samalla kuinka paljon olen itseäni sättinyt, etten aloittanut tätä aiemmin. Tavallaan sitä vaan tottui siihen kuinka itku ”vaan kuului” niin vahvasti meidän arkeen. Mutta mennyttä on turha murehtia, sitä olen itselleni hokenut.
Imetysdietti täällä jatkuu ja katsotaan sitten joskus tulevaisuudessa kuinka ja missä vaiheessa sitä lähden purkamaan. Kiire ei ole ja tavoitteena on se puolen vuoden täysimetys, joten kiinteidenkään kanssa ei pidetä kiirettä. Voit seurata myös instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi