Nyt saa aurinko häikäistä
Ihana kevät ja ihana aurinko. Aurinko jonka paiste piristää, saa suupielet nousemaan ylös ja jonka säteet heijastuvat hangen pinnasta. Aurinko jonka lämmön voi jo tuntea kasvoilla, voi ihana kevät.
Ja vaikka aurinko on mitä ihanin ilmestys, tuo se mukanaan omat haasteensa, varsinkin kun ”ystävänä” on migreeni. Ulkona ollessa silmät ovat sirrillään kaikesta siitä kirkkaudesta ja autolla ajaessa välkkyvä valo puiden välistä on yllättävän ikävä ärsyke.
Tässä on useampi vuosi ollut jos jonkinmoisia aurinkolaseja jotka kuitenkin jäänyt vähälle käytölle. Syynä, että ovat painaneet edestä tai korvan takaa, joka on aiheuttanut paristi ”hyvän ystävän” vierailun. Niinpä lasit ovat jääneet kassin pohjalle tai vain hävinneet jonnekin. En ole tainnut aikoihin omistaa yksiäkään aurinkolaseja.
Nyt saa aurinko paistaa
Migreeni vieraili taas eräs päivä ja halusin vain olla pimeässä ja hiljaisessa. Ulos ei todellakaan tehnyt mieli, kun aurinko paistoi niin kirkkaana. Seuraavana päivänä ulkoillessa migreenin jälkisärkyjen kanssa aurinko paistoi jälleen niin, että oli pakko jotkut lasit saada. Siinä seisoin pihalla pojan Spiderman lasit päässä ja naurahdin ääneen. Samassa päätin taas kerran googlata aurinkolaseja ja lähes heti iskin silmäni yksiin. Googlasin aurinkolaseista lisää käyttökokemuksia ja niistä löytyi paljon hyvää. Mutta koska lasien on istuttava hyvin päähän ja ne eivät saisi painaa en niitä laittanut tilaukseen.
Kävin saman päivän aikana myöhemmin hoitamassa asioita ja tuli käytyä paikallisessa Instrussa ja sielläpä komeili hyllyssä juuri ne aurinkolasit joita olin googlaillut (Aarni Wynn Tervaleppä – Ruusukultaiset linssit) ruusukultainen . Ei muuta kuin sovittamaan ja tuntuipa ne kerrassaan kevyeltä päässä, joten ymmärsin hyvin miksi niitä oli kehuttu. Hetken siinä pyörittelin laseja ja tulin tulokseen, että ne ostan. Kun kerran aurinkolasit aion hankkia on niiden oltava sitten sellaiset, että niitä tulee myös käytettyä.
Nyt on saanut aurinko häikäistä, sillä kerrankin on aurinkolasit joita tulee käytettyä ja ne oikeasti jopa tuntuu siltä kuin ei olisi niitä ollenkaan päässä. Ja eipähän ole tarvinnut siristellä ulkona enää, mikä lisää ulkona viihtymistä huimasti auringon paistaessa.
Jaa oma kokemuksesi