äiti ja melukylän lapset - Banneri

Takana ihan huippu viikonloppuloma vauvan kanssa. Perjantaina siivosin kotona ja laitoin kaikki valmiiksi. Olin ostanut aiemmin ruokia kaappiin ja suunniteltiin vielä täydennystä, kuten maitoa ja herkkuja. Pakkailujen jälkeen halit kotiin jääville ja auton nokka kohti mummulaa.

Mentiin vauvan kanssa sinne yöksi ja aamusta suunnattiin kohti Tampereen rautsikkaa josta matka jatkui Lapsimessuille. Juna olikin ainoa vaihtoehto mennä noin pitkä matka, sillä reilu pari tuntia autossa olisi ollut meille kaikille liikaa. Junalla matka kului hetkessä ja vauva nautti kun sai olla sylissä. Oli muuten muutama muukin menossa samaan suuntaan, hih.

Tämä pieni viikonloppuloma tuli kyllä tarpeeseen

Mietin useamman kerran otanko mukaan vaunukopan vai ratasosan. Neuvolasta kyselin viime kerralla, että voidaanko ratasosalla mennä (lähinnä onko asento siinä jo vauvalle hyvä) ja koska vauva niin jäntevä niin siinä ei esteitä ollut. Niinpä lopulta päädyin ratasosaan ja oikea valinta oli, sillä sieltä hän näki mitä ympärillä tapahtuu, vaikka ison osan ajasta hän viihtyikin sylissä.

Päivä oli pitkä, mutta tosi kiva. Vauvakin nautti monista kohtaamisista. Hymyileväinen ja niin hyvätuulinen. Itku tuli vain kun väsy iski, muttei millään olisi malttanut nukkua. Ja oli parasta kun meille tultiin juttelemaan, kiva nähdä kasvokkain niitä jotka minun blogia tai instagramia seuraa.

Oltiin myöhään illasta takaisin, joten mentiin vielä mummulaan yöksi. Tämä pieni viikonloppuloma tuli todella tarpeeseen. Kovin usein kun ei kuitenkaan sellaisia hetkiä ole, että voisi olla vauvan kanssa kahden, joten nautittiin molemmat. Lisäksi teki todella hyvää, kun pystyi hetkeksi irtautua siitä arjen pyörityksestä.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X