Kanasalaatti - Meidän perheen lemppari ruoka
Mikä on teidän perheen lemppari ruoka? Meillä niitä on muutamat, kuten esimerkiksi makaronilaatikko tai keitot, mutta yksi suosituimmista on kanasalaatti. Ehkä siksi, että jokainen saa aina koota itselleen mieluisen.
Varsinkin lämpimillä ilmoilla lämmin ruoka tuntuu uppoavan huonommin, silloin usein lapsetkin syövät ennemmin ruokaisampaa salaattia.
Tämä lemppari ruoka maistuu kesän helteilläkin
Ollaan ostettu ihan marinoimatonta kanasuikaletta ja maustettu se suolalla ja pippurilla. Lisäksi on keitetty sitä isompikikoista ”simpukkamakaronia” ja pilkottu erikseen lautasille monenlaista kasviksia. Näitä meillä yleensä pilkotaan (vähän vaihdellaan, joskus on kaikkia joskus jätetään osa pois). Kurkku, tomaatti, paprika, salaatti, viinirypäle, chili, punasipuli/purjosipuli ja maustekurkku. Lisäksi on vielä juustonmakuisia tortilla sipsejä sekä fetajuustoa.
Jokaisen salaatti on ihan erilainen. Ja hauska kuinka osa jakaa oman salaatin lautaselle niin, ettei mikään ainesosa kosketa toisiaan vaan lautanen on täynnä pieniä kekoja. Osa lapsista maistaa välillä kuinka tulista chili on, varsinkin meidän yksitoistavuotias ja kahdeksanvuotias.
Onko muilla perheillä jokin salaatti perheen yksi lemppari ruoka? Kertokaa ihmeessä millaisia salaatteja teillä yleensä syödään?
Loppuun vielä mainittava, että itsehän opin syömään fetajuustoa vasta aikuisiällä. Sitä ennen en ymmärtänyt miten joku voi syödä sitä. Muutama vuosi sitten olin ihan varma ettei meidän perheen yksi ronkeli varmaan edes suostu maistamaan, mutta mitä vielä hän maistoi ja tykkäsi hirmuisen paljon. Hänen salaatista löytyy fetajuustoa aina reilusti.
Jaa oma kokemuksesi