Yritys on kova, mutta eteenpäin ei pääse
Vauva on seitsemän kuukautta ja hänellä on kova yritys päästä liikkumaan jollakin tavalla eteenpäin, mutta tulosta ei ole vielä tullut.
Olenkin aiemmin kertonut kuinka hän on liikkunut jo pitkän aikaa kierimällä paikasta toiseen ja hienosti pyörii myös navan ympäri. Nyt se ei tunnu enää riittävän ja hän punkeaa konttausasentoon ja keikkuu siinä hetken kunnes on taas vatsallaan. Siinä hän sätkii kovasti ja on välillä kuin lentokone, asento on sellainen. Sitkeästi hän koittaa, mutta tähän mennessä hän on liikkunut vain taaksepäin. Ja sekös vauvaa vasta hermostuttaa.
Vauva onkin milloin missäkin jumissa. Yleisin paikka on ehdottomasti TV tason alla tai keittiön pöydän alla. Tarkkana saa ollakin ettei ole lattioilla mitään mikä ei saisi joutua pieniin käsiin.
Eteenpäin koitetaan päästä myös öisin
Nyt tämä harjoittelu on edennyt lyhyessä ajassa siihen pisteeseen, että toinen harjoittelee taitoa myös öisin. Se ajoittuu lähinnä yhteen kertaan yössä (ainakin vielä). Yleensä se aika on kolmen ja neljän välillä. Hyvä jos on välillä edes hereillä, kun vain kekkuu kontillaan tai lankutus asennossa ja huutaa tietysti, kun tulos ei ole haluttu.
Päivisin taitoa harjoitellaan myös kovin äänekkäästi. Yritystä ainakin on, joten jospa se kohta toisi hänelle halutun tuloksen. Niin se hiljalleen aukeaa pienimmällekin uudenlainen maailma, en kestä.
Meillä ei kukaan lapsista ole ollut mikään kiireinen liikkeelle lähtijä. Jokainen on kuitenkin omaan tahtiinsa keksinyt tavan jolla pääsee eteenpäin. Eiköhän perheen nuorimmainenkin sen vielä hoksaa. Ainakin kovasti eri tyyleillä sitä päivittäin yrittää.
Jaa oma kokemuksesi