äiti ja melukylän lapset - Banneri

Perus, ensimmäinen viikko kesälomaa takana ja se on ollut kinastelua milloin mistäkin niin kuin se on aina loman alettua ja loman loputtua. Lapsilla menee hetki taas totutella tähän uudenlaiseen arkeen. Yleensä tilanne normalisoituu parissa viikossa ja sen jälkeen arki taas sujuu.

Meillä ei juurikaan lapset normaalisti kinastele. Arki on sujunut heidän kanssa yleensäkin leppoisasti. Välillä toki kipinät sinkoilee sinne tänne ja joku ärsyttää toista tahallaan yms. Mutta pääasiassa niitä on hämmästyttävän vähän sitä on aina ollut. Ehkä sillä tuntuukin, että nyt tämä alkuloma on ollut yhtä kinaamista  kun sitä ei yleensä juurikaan ole.

Sitä normaalia kinastelua joka kuuluu arkeen on ollut enemmän kuin yleensä

Kinastelu voi alkaa siitä, kun toinen ei lähde sisaren huoneesta pois vaikka sisar pyytää. Lopulta toinen alkaa tahallaan ärsyttää ja sitten se jo on ”toi ei sitä ja toi ei tätä” . Tai siitä kuka teki tai sanoi jotakin. Perus meininki siis, varsinkin kahden meidän lapsen kesken tällä hetkellä.

Helpottavaa on se, kun tietää tämän kestävän hetken. Kinastelu hiipuu kun lomalle löytyy se oma rytminsä ja erilaista tekemistä. Vaikka koko kesäkuun alku on kyllä ollut yhtä tekemistä tekemisen perään, kivasti on riittänyt siis ohjelmaa ja harrastuksia näin kesälläkin.

Onko muillakin loman alussa ollut kinastelua enemmän kuin yleensä? Hei ja joko odotatte helteitä, lämpöä kuulemma pitäisi olla luvassa?!

Kommentit (2)

Meillä tuntuu kinastelu helpoottavan loma-aikaan. Tulee jopa mietittyä, miten arki voi mennä näin helposti. Ilmeisesti koulu kuormittaa lapsia lomailua enemmän, vaikka ovat osallistuneet kunnan järjestämään kesätoimintaan.

Hienoa, että siellä vähentynyt. 😊 Uskon, että meilläkin tämä on jo kohta ohi ja arki rullaa taas ”normaaliin” tapaan. Ihanaa kesää sinne.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X