Heinäkuu on tähän mennessä sisältänyt monenmoista tapahtumaa vaikka ollaan vasta puolessa välissä. Tämän kuukauden kohokohta oli viikko sitten ja eipä sitä taida mikään muu tämän kuukauden tapahtuma ohittaa.
Takana on ostosreissu osan lapsista kanssa, on oltu koko perhe toritapahtumassa, lapset on saanut viettää aikaa serkkujen kanssa, on ulkoiltu, uitu altaassa ja valitettavasti jostain napattu flunssakin kaveriksi. Sen on nyt sairastanut puolet meidän perheestä. Harmillisesti myös vauvakin sairastui. Onneksi vaikuttaa olevan nopea tauti, ainakin kuumeen osalta.
Heinäkuun ehdoton kohokohta oli jo kuun alkupäässä
Tämä kuukausi sisälsi myös yhden aivan ihanan tapahtuman, kun minusta tuli täti ihka ensimmäistä kertaa. Päästiin pikkuista katsomaan jo kun hän oli vasta alle vuorokauden ja voi kuinka ihana pieni käärö hän olikaan. Tuntui valtavan ihanalta pitää sylissä, katsoa kaikkia hänen piirteitä ja nähdä tuo niin odotettu pikkuinen.
On myös aivan ihanaa olla täti ja päästä kokemaan se. Haluan olla tuolle pienelle hyvä täti ja toivon että voimme viettää paljon aikaa yhdessä. Täällä on jo suunniteltu kuinka hän sitten kasvaessaan pääsee meille yökylään yms. Hih, siihen nyt menee aikaa mutta kovin niitäkin hetkiä odotetaan.
Tämä kuukausi on se joka menee aina yhdessä hujauksessa. Nyt toivotaan, että sairastelut on pian ohitse ja pääsee toteuttamaan loputkin tämän kuukauden suunnitelmat. Pari niistä kun jo siirtyi tämän sairastelun takia. Mutta onhan tässä onneksi vielä lomaa sen verran lapsilla jäljellä, että varmasti ehditään ne toteuttaa.
Oletko sinä täti? Mikä on sinun heinäkuun kohokohta? Joko se on takana vai vielä edessä? Onko siellä säästytty kesäflunssalta?
Kommentit (2)
Minä olen perheen ainoa lapsi, joten minusta ei tule tätiä. Mutta voin olla ”täti” serkkujeni lapsille.
Kesäflunssalta on vältytty kaikeksi onneksi. Heinäkuun kohokohdat ovat vasta edessä. Tulee pari veneretkeä! Toivon että sää on hyvä ja ei ainakaan sataisi kovin paljoa…
Lapset kun tykkäävät polskia vedessä niin millainen uimataito teidän perheessä on? Joko kaikki uivat? Meillä nuorin 3-v ei vielä ui mutta eskari-ikäinen varmaan oppii tämän kesän aikana
Ihana että voit olla tätinä heille 😊
Onneksi olette välttyneet flunssalta, on tuntunut aika sitkeästä tämä joka meille tuli, onneksi ei sentään tullut kaikille.🙏🏼 Kuulostaa kivalta teidän reissut, toivotaan hyvää keliä. 😊
No meillä 3v ei tuohon isoon altaaseen mene ollenkaan. 5v ei osaa uida ilman kelluketta, 7v osaa mutta vielä vain lyhyitä pätkiä. Uskon taidon kehittyvän hyvin nyt kesän aikana.😊