äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ihmisten pahoinvointi henkisellä tasolla tuntuu pahentuneen reilusti vuosi vuodelta. Välillä oikein järkyttää aikuisten ihmisten käytös ja se mitä kaikkea he suustaan päästävät tai näppäimistölle suoltavat.

Ja vain tarkoituksena tuottaa toiselle pahaa oloa parantaakseen tai helpottaakseen sillä omaansa. Mikä tuntuu järjettömältä, kun tapoja purkaa omaa pahaa oloa olisi varmasti muitakin, kun aiheuttamalla toisille pahaa mieltä. Minulle on ainakin opetettu, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa on parempi olla hiljaa. Ja toki mielipiteensä saa aina sanoa, mutta ymmärrätte varmasti mitä tässä tarkoitan.

Sitä on itsekin saanut kokea osan siitä, kun joku purkaa omaa pahaa oloa kohdistsmalla sen minuun tai meidän perheeseen. Ollaanhan me ns. helppo kohde, on useampi lapsi niin siihen on helppo tarttua ja se on se yleisin syy mitä arvostellaankin ta ”käytetään aseena”. Kaikenmaailman hölönpölyä sitä on liikkunut, mutta niin kuin kotonakin ollaan asiasta puhuttu, tärkeintä on kun itse tiedetään miten asiat on. Todellisuudessa kukaan muu kuin me ei tiedetä miten me elämäämme eletään.

Aikuisten ihmisten käytös netissä on välillä todella järkyttävää. Ei sitä pysty ymmärtämään

Ja kyllä niin täällä blogissa kuin instagramissakin poistan edelleen kommentit jotka on tarkoitettu tuottamaan vain pahaa mieltä ja loukkaamaan joko meidän perhettä tai jotain muuta kommentoijaa. Toivon, että kaikki ne jotka sen sanaisen arkkunsa on avanneet tai avaavat ilkeilläkseen ovat sitten saaneet siitä paremman olon. Me ei niistä hetkahdeta, roskiin viskastaan ja jatketaan meidän omaa arkea.

Mutta tosi harmillinen juttu kuinka joillakin on niin kovin paha olla. Olen monen muun tapaustakin seurannut kuinka nettikiusaaminen on mennyt pitkälle. Järkyttää miten aikuisten ihmisten meno on tuollaista. Toivon todella ettei kukaan joutuisi nettikiusaamisen kohteeksi tai missään muuallakaan kiusatuksi. Miten lasten keskuudessa oleva kiusaaminenkaan voi koskaan loppua, kun aikuiset tekevät sitä kahta kauheammin?

Mun piti kirjoittaa meidän 13v hääpäivästä, mutta juttu nyt ajautui toisille raiteille. Ehkä parempi näin. Loppuun vielä kiitos kaikille niille jotka jättävät aina asiallisia kommentteja tai palautetta niin täällä blogissa kuin instagramissa. Aurinkoa päiviinne.

Kommentit (2)

”Miten lasten keskuudessa oleva kiusaaminenkaan voi koskaan loppua, kun aikuiset tekevät sitä kahta kauheammin?”

Tätä samaa olen itse miettinyt usein. Niin surullista. Toivottavasti niillä aikuisilla jotka toisia kiusaavat ei ole lapsia, eihän niistä kovin fiksuja voi kasvaa jos vanhemmat toimivat esimerkkinä.

Pakko sanoa tähän oma kokemus, järkytyin kun kasvoin aikuiseksi ja kohtasin aikuisten maailman, olin luullut että aikuiset ovat fiksuja, ei halveksita, pilkata,juoruilla, kommentoida toisten ulkonäköä tai muutakaan ikävästi jnejne toista oli todellisuus, tuntui nuorena aikuisena todella uskomattomalta kun törmäsin aikuisten todella huonoon käytökseen ja olin pettynyt maailmaan ja aikuisiin minkälaisia osa heistä onkaan. Olen nyt vajaa kolmikymppinen ja oppinut elämään sen kanssa että aikuiset ovat oikeasti kamalampia käytökseltään kuin lapset.

Tsemppiä sulle ikävien kommenttien käsittelyyn❤️❤️

Valitettavasti aikuiset voi olla toisilleen niin hirveän raakoja ja kohdella toisia tosi huonosti. Osa päästää näppäimistölleen aika settiä, jota ei voi kuin ihmetellä ja osa laukoo päin naamaa mitä sattuu. Lapset niitä tietysti eksyvät helposti lukemaan tai kuulemaan.

On se varmasti ollut aika kokemus, kun huomannut sen.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X