äiti ja melukylän lapset - Banneri

Miten kaunis päivä tänään olikaan. Me nautittiin siitä pihalla, tai ehkä nautitaan oli väärä sana (ainakin osan mielestä), kun päivä sujui puuhommia tehden. Meillä lapset on otettu mukaan pienestä asti arjen askareisiin.

Eipä noita isompia oikein kauheasti nappaisi tulla puuhommia tekemään ja ymmärrän kyllä, koska oli se itselläkin sellainen vaihe aikoinaan. Mutta kun yhdessä puiden tuomasta lämmöstä nautitaan, niin silloin myös kaikki osallistuu. Jokainen tavallaan. Ja kyllä alkoi yhtäkin isommista kiinnostaa, kun tiesi tuolla hommalla maksavansa pelihiirimaton jonka hänelle hankin.

Arjen askareet sujuu nopeammin porukalla

Pienimmäthän meillä on innolla mukana ihan kaikessa. Heitä joutuu välillä jopa hieman toppuutella, hih. Mutta tänään sai olla ylpeä koko porukasta, kuinka hienosti hommat sujui ja kaikki puhalsi yhteen. Eikä se lopulta nyt kovin paha nakki isompienkaan mielestä ollut. Saatiin yhteistyöllä nopeasti hommat hoidettua ja vauva oli hyvä työnjohtaja.

Urakan jälkeen grillattiin, varmaankin nyt viimeistä kertaa tälle vuotta ja lapset saivat jäätelöä. Siinä vielä puhuttiin, kuinka ensi vuonna sama juttu edessä. Varmasti innolla odottavat (huutonaurua).

Meillä lapset on otettu muihinkin arjen askareisiin aina mukaan. Siinä pääsevät oppimaan ja näkemään monenmoista. Lisäksi onhan se nyt vain paljon kivempaa tehdä porukassa kuin niin, että me miehen kanssa hoidettaisiin kaikki.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X