Syyskuu - flunssa löysi meille
Syyskuu koitti. Muutaman viikon ollut koulua ja arki asettunut kunnolla uomiinsa. Ihanaa! Aamut on sujuneet yllättävän hyvin ihan meillä kaikilla ja viikonloput tuntuu jälleen viikonlopuilta. Kivaa ohjelmaakin on niissä riittänyt.
Tuttuun tapaan kesäloman jälkeen menee aina jonkin aikaa, että arki löytää sen erilaisen rytmin mitä kesällä on ollut. Pienillä menee oma aikansa siihen, että tottuvat kun isommat ovat päivästä osan ajan poissa. Yleensä tämä tarkoittaa kiukkua sitten, kun isommat ovat tulleet koulusta. Pienemmillä on vähän ollut ikävä joka sitten purkautunut niin. Nyt sitä ei paljoa ollut ja tällä viikolla siitä ei ollut enää merkkiäkään.
Syyskuu toi mukanaan ensimmäisen flunssan
Koululaisilla koulu on startannut hyvin. Tokaluokkalaisella on nyt isompi ryhmäkoko, kun luokat yhdistyivät. Yhdellä on ylä aste alkanut hyvin ja muillakin koulu on sujunut kivasti. Ensi viikolla jatkuu osalla jumppa, joka oli kesän ajan tauolla. Meidän 5v on innoissaan, kun vihdoin hänenkin ikäisille on ryhmä ja pääsee aloittamaan uuden harrastuksen.
Ensimmäinen flunssakin on löytänyt meille ja iskenyt tällä hetkellä osaan porukasta. Saa nähdä meneekö se kaikki läpi vai säästyykö osa. Toivottavasti säästäisi edes osan. Kaikille sairastuneille ei ole kuumetta nostanut, mutta jos on on se mennyt parissa päivässä ohi. Toivottavasti on nopeasti ohi, sillä ensi viikolla on koulukuvaukset ja parilla muutakin kivaa ohjelmaa luvassa.
Kuinka siellä on syyskuu startannut? Ollaanko teillä pysytty terveenä, vai joko sinne on flunssa löytänyt?
Jaa oma kokemuksesi