Heipat syyskuulle
Lokakuun ensimmäinen päivä koitti ja syyskuulle sai sanoa heipat. Sairasteluja lukuunottamatta syyskuu oli oikein kiva kuukausi. Pari flunssaa meidän yli pyyhkäisi, joista muutama sairasti pitkään, osa sai taudin kahdesti ja osa ei ollenkaan.
Syyskuun aikana käytiin kolmen pienimmän kanssa paljon kävelyllä. Viisivuotias ajoi polkupyörällä, kolmevuotias käveli tai oli seisomalaudalla ja pienin tietysti rattaissa. Onneksi osui tosi kivoja kelejä niin päästiin hyvin lenkkeilemään ja hoitaan samalla reissulla kaupasta ostokset.
Samalla kun sanotaan heipat syyskuulle saa sanoa heippa myös kipeälle polvelle
Kerroin teille aiemmin polveni tilanteesta ja kuinka otettiin erilaisia kokeita. Sain tulokset ja mitään tulehdukseen viittaavaa sairautta ei löytynyt. Verikokeissa sen sijaan yksi arvo oli sen verran matala, että siitä kontrolli kuukauden sisään ja toivotaan ettei ole laskenut entisestään. Tämä arvo ei liity polveen mitenkään vaan löytyi siinä samalla sattumalta. Toivon myös, että löysin itse sille arvolle syyn laskuun, mutta koska nämä vain arvailuja niin en viitsi siitä sen enempää sanoa. Lääkäri saa sitten kuukauden kuluttua miettiä voiko se pitää paikkansa.
Polvi kuitenkin voi jo tosi hyvin ja turvotuksen kadonnut lähes kokonaan, joten jatkossakin voidaan lenkkeillä niin paljon kuin vaan jaksaa. Ilmeisemmin polven kipuillut siis johtui vain rasituksesta eikä muusta joka oli tietysti helpotus.
Toivotaan nyt, että meidän sairastelut ja muut vaivat jäi tuonne syyskuulle ja saataisiin tämä lokakuu olla terveenä. Ja hei, tässä kuussa meidän vauva täyttää vuoden, en kestä!
Jaa oma kokemuksesi