Kaikille rakkaille siellä jossain

Tänään on sytytetty kynttilöitä kaikille rakkaille jotka ovat siellä jossain. Itse sytytin kynttilän isovanhemmilleni, pienelle ihmisenalulle jota en koskaan saanut syliin asti sekä muille rakkaille jotka eivät enää ole kanssamme.

Yleensä käymme ihan hautausmaalla, mutta tänään todella kurja keli joten nyt kynttilä syttyi kotona keittiön pöydälle.

Kynttilää sytyttäessä aloin miettiä mitä muistan heistä joille kynttilän sytytän. Kaikki heistä olen menettänyt todella nuorena, osaa en koskaan itse edes tavannut. Mietin millaista se olisi ollut jos olisin saanut heidät elämääni? En muista kuin yhdestä mummustani jotakin ja niistä muistoista olen pitänyt kynsin ja hampain kiinni. Vaikka niitä ei ole paljon, on ne sitäkin arvokkaampia.

Me sytytämme tämän kaikille rakkaille

Kuolema ja siitä puhuminen on ollut itselle aina vaikea asia, ihan sieltä lapsuudesta asti. Omien lasten synnyttyä ja kasvettua sitä on kuitenkin joutunut käsitellä paljon, koska he siitä kyselevät. Jotenkin se on aavistuksen verran ehkä helpottanut.

Ollaan käyty pienten kanssa hautausmaalla ja olen kertonut heille sen mitä tiedän rakkaista jotka olen itse nuorena menettänyt. ”Kenelle me tämän kynttilän sytytämme” kuuluu lasten suusta kun haudalla käymme. Me viemme kynttilän joka kerta myös muualle haudattujen muistomerkille.

Itsellä ei enää tokaluokkalaisena ollut yhtään isovanhempaa elossa. Olen todella iloinen lasteni puolesta joilla on kaksi mummulaa ja yksi isomummula. Toivottavasti ne ovat vielä pitkään ja he saavat viettää aikaa heidän kanssa vuosien ajan.