Onnellista isänpäivää
Tänään vietetään isänpäivää. Meidän perheen isille se on jo yhdeksästoista, aika mahtavaa. Isille, tai niin kuin meidän lapset ennemmin sanoo iskälle, on luvassa lasten tekemiä kortteja ja pieni lahja meiltä kaikilta. Lasten kortit on aina jotenkin niin symppiksiä.
Kutsutaanko teillä muuten isää millä nimellä ( isä, iskä, isi, pappa, isukki, faija, isäpappa, iskäliini, isbä, daddy )?
Meillä vietetään isänpäivää kotona ja parasta siinä on kunnon aamupala
Jo vuosien ajan meillä on ollut perinteenä valmistaa yhdessä lasten kanssa aamiainen, mutta tänä vuonna isä saa osallistua myös. Ihan ei vielä ole omat voimat sitä luokkaa, että jaksaisin keittiössä puuhastella paljoa.
Aamiaisella on yleensä hedelmiä, mehua, kahvia, teetä, erilaisia leipiä, kananmunia, pekonia, keitettyjä nakkeja, leikkeleitä, juustoa ja vihanneksia. Siitä löytyy sitten jokaiselle jotakin. Lounaaksi meillä on tänä vuonna karjalanpaistia.
Muuten päivä kuluu yhdessä aikaa viettäen ja miehen kanssa muistetaan tietysti omia isiä onnittelemalla. Mutta nyt haluan toivottaa jokaiselle isälle oikein onnellista isänpäivää.
Jaa oma kokemuksesi