äiti ja melukylän lapset - Banneri

Illat on monesti aika kiireisiä ja menee tietyllä sykkeellä eteenpäin. Iltasatu onkin illan yksi parhaista hetkistä ja kuuluu ehdottomasti meidän iltoihin.

Iltapalalla, ainakin meillä, on aika äänekästä menoa. Kaikilla on vielä monenmoista asiaa ja itsellä se menee puuroja tehden tai leipiä voidellen. Välillä pyyhitään kaatuneita maitoja tai vesiä. Lopuksi täytän astianpesukoneen ja sillä välin lapset saavat purkaa energiaa jos sitä on tai etsivät unikaverit valmiiksi.

Iltasatu rauhoittaa illan ja on ihana yhteinen hetki

Iltapalan jälkeen meininki jatkuu kun mennään pesulle ja pestään hampaat. Osalle rasvaa ja yökkäreiden vaihto. Tämän jälkeen lapset valitsevat mitä luetaan ja yleensä se saadaan ihan sovussa sovittua. Joskus on jotain erimielisyyksiä kirjan suhteen jolloin minä päätän mitä luetaan.

Ollaan lainattu kirjastosta säännöllisesti nyt kirjoja, kun omat on luettu monta kertaa. Toisaalta taas ne tutut sadut on aina ne lempparit. Lapsista on mukavaa, kun osaavat satuja ulkoa ja monesti sanovat niistä osan ääneen.

Pienin on kuullut iltasatuja jo vatsaan ja on ollut ihan sairaalasta kotiin päästyä mukana kuuntelemassa iltasadun. Nykyisin hän joko istuu sylissä tai puuhailee vieressä omiaan. Isommilla on monesti oma lelu mukana kuuntelemassa satua.

Iltasatu rauhoittaa mukavasti meidän illat ja on ihana viettää lasten kanssa rauhallinen hetki. Luetaanko teillä iltasatu joka ilta vai satunnaisesti? Onko teillä jokin tietty iltasatu jota lapsi/lapset tykkäävät kuunnella? Jos löytyisi tätä kautta meille jokin kiva kirja iltoihin.

Kommentit (2)

Meillä luetaan myös joka ilta 2,5v:lle. Hänen kanssaan ollaan luettu ihan parikuisesta. Tällä hetkellä tykätään käydä kirjastossa ja valitsee sieltä 5 kirjaa, joista sitten lopulta haluaa lukea aina samaa kahta 😀 tai sitten kyllästymiseen saakka jotain omaa. Ja auta armias jos luet vahingossa väärin, kyllä korjataan samantein! Pikkuveli 5kk on välillä mukana kuuntelemassa satua, hänen kanssaan ei olla vielä yhtä säntillisesti lukemista aloitettu. Ei yleensä jaksa valvoa satuhetkeen saakka tai väsähtää kesken.

Oi mahtavaa, kuulostaa hyvältä. 😊
Lapset on kyllä huippuja, kun korjaavat heti jos jokin sana menee väärin. Ihania lukuhetkiä sinne.❤️

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X