äiti ja melukylän lapset - Banneri

Olen se henkilö joka panikoi siitä, kun kuulee jossakin olevan vatsatautia, noroa tai mitä näitä nyt on, samaa kauheutta kaikki. Olen pienestä asti kammonnut kyseistä tautia johtuen varmasti siitä, että ne on tullut minulle nuorena tosi rajuina. Olen aina taistellut vatsatautia vastaan tavalla tai toisella vaikka se joistakin voi olla turhaa.

Oksentaminen on yksi minun pahimmista peloista. Pelkään tukehtuvani siihen ja pelkään, kun lapset oksentaa. Kun vatsatauti meille on iskenyt, on tehnyt mieli paeta paikalta koska iskee ”pieni pakokauhu” ja samalla taas en voi jättää lasta tai ketään oksentamaan yksin vaan minun on oltava varma, että hän selviää siitä. Ihan hirveä tauti kaikenkaikkiaan.

Instagramin puolella minulta toivottiin keinoja joilla taisteltiin vatsatautia vastaan, joten kokosin ne tännekin.

Rullasin matot pois lattiasta heti, kun ensimmäinen lapsista oksensi. Näin pöpöjä ei pääse mattoon. Nappasin vessasta käsipyyhkeet pois ja tilalle laitoin isot talouspaperirullat ja paperit sitten heitettiin jätesäkkiin. Sanytol käsisaippua käytössä niin vessassa kuin keittiössäkin. Tiuhaa käsien pesemistä muutenkin. Itse söin valkopippureita 1O-15 kpl päivässä. Monesti ne on tehonnut, mutta tällä kertaa oksensin joka tapauksessa.

Sanytol puhdistusaineella kosketuspintojen (ovenkahvat, valokatkaisijat, kaukosäätimet, puhelimet, peliohjaimet) sekä WC-tilan pyyhintä 2x päivässä. Meillä on siis vain yksi vessa ja tämän taudin kanssa se on niin kökkö juttu. Toista vessaa tässä muutenkin on kaivattu, niin saati vatsataudissa. Ollaan käytetty muovipusseja ämpäreissä/vadeissa, jolloin on helppo vain napata se pussi ja viskaista pihalla olevaan jätesäkkiin. Näin välttyy niiltä roiskeita mitä tulisi oksennusämpäriä huuhdeltaessa. Tietysti aina paras jos vain pystyy oksentamaan vessassa.

Sänkyihin (tai meillä nukkuvat taudin ollessa päällä lattialla patjoilla) olen laittanut useamman kerroksen petivaatteita, jolloin helppo napata päällimmäinen pois jos oksennusta tulee sänkyyn. Laitan lakanan, siihen pyyhkeen, taas lakanan ja pyykkeen. Tyyny on yleensä pyyhkeen/lakanan alla, koska sitä ikävämpi pestä usein. Jos oksennus tullut sänkyyn, välittömästi petivaatteet pesukoneeseen ja pesu vähintään 60 asteessa. Sairastuneen mukin vaihtaminen tiuhaan ja muutenkin sen säilyttäminen erillään muiden mukeista.

Siinä muutamia keinoja joilla nyt (ja edellisilläkkin kerroilla) koitettiin taistella vatsatautia vastaan. Maitohappobakteerit olisi ollut vielä tähän tosi hyvä lisä. Toivottavasti ei hetkeen tarvitse tuota tautia uudestaan kokea.

Kommentit (2)

Itse olen todennut, että tauti tulee kaikille jos on tullakseen eli en ota turhaa stressiä siitä, että yritän torjua tautia siinä vaiheessa kun se on saapunut, se vaan pahimmillaan pitkittää taudin kulkua ja aina oksentaa seuraava parin päivän päästä. Ennen desinfioin kotia ja käytin hanskoja ja syötin maitohappobakteereita. Nyt vaan valmistaudun ”sotaan” eli juurikin matot pois ja ämpärit viereen koko sakille varalle(suurperhe meillä myös) ja siivousvälineet lähelle jos ja kun tulee vahinkoja. Juurikin vedettiin tämä ihanuus läpi, mutta nyt oli ihme versio ja osa selvisi pelkällä koskee mahaan ja öklöttää oireella. Tänään sitten olen desinfioinut talon katosta lattiaan ja tehnyt kunnon siivoukset ja toivon, ettei hetkeen nyt tule tänne tuo tauti.

Noinhan se on. Toivottavasti ette hetkeen uudestaan tuota tautia saa.❤️
Itse sen verran tuota tautia pelkään, että olisi suuri ihme jos joskus pystyisin olla stressaamatta.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X