äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ihanaa viikonloppua, joko siellä alkoi hiihtoloma? Täällä ei vielä tällä viikolla, mikä on hyvä juttu koska meillä sairastetaan. Jokin flunssa on nyt osalla pyörinyt ja taapero tietysti sairastanut oikein kunnolla. Aina yhtä ikävää, kun lapset sairastaa.

Me ei lopulta tämän kokoiseksi perheeksi sairasteta kovin paljon, mutta kun jokin tauti tänne tiensä löytää tuntuu se viipyvät aina kovin pitkään. Monesti kaikki eivät sairastu, mutta pienimmät nappaavat järjestäen kaikki. Tällä kertaa toisella meni suht nopeasti ja helpolla ohi, mutta toinen on sairastanut jo puolitoista viikkoa.

Kun lapset sairastaa isossa perheessä

Kerran eräs seuraaja kysyi minulta instagramin puolella, että ”eristänkö” sairastuneen lapsen muista jollakin tavalla? Tähän on lyhyt vastaus, en eristä. Monet taudit ehtivät tarttua ennen kunnon oireita ja olisi täysin mahdotonta onnistua siinä (poikkeuksena vatsataudin aikaan esikoinen majaili poikaystävällään, jottei saanut tartuntaa). Joten paljon käsien pesemistä ja pintojen pyyhintää. Joko se auttaa tai ei.

Kurjinta on se jos moni sairastuu samaan aikaan (niin kuin vatsataudin aikaan oli). Onneksi tosi harvoin on monta samaan aikaan kipeänä. Ikävää on myös jos joku sairastaa pitkään niin kuin nyt kävi meidän taaperon kanssa. Lääkärissä käydessä ei isommin viisastuttu, jokin virus pientä kiusaa. Hän on säikäyttänyt pariin kertaan tämän taudin aikana ja nukkunut todella huonosti, joten helpolla ei ole päässyt taapero tai minä.

Koitetaan kuitenkin ajatella positiivisen kautta. Nyt kun lapset sairastaa, niin ehkä ollaan hiihtolomaa mennessä sairastettu tämä, ellei joku vielä sairasta yhtä pitkän kaavan mukaan kuin taapero.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X