äiti ja melukylän lapset - Banneri

Olen se joka on oikea villasukkien suurkuluttaja. Se joka parsii niitä kasaan, kun taas yhteen sukkaan on tullut reikä johonkin kohtaan. Se joka käyttää villasukkia jokaisena vuodenaikana. Kyllä, myös kesällä ne on aivan parhautta. Parasta on pitää villasukkaa paljaassa jalassa.

Sain ystävänpäivänä yllätyksenä lahjaksi ystäväni tekemät villasukat. Vitsi miten ihana sellaiset olikaan saada ja ne on nyt ollut jalassa vaikka kuinka paljon. Myös siskoni tekemiä sukkia minulta löytyy useammat.

Villasukkien lisäksi olisi hauska oppia neulomaan muutakin

Vaikka käytän villasukkia todella paljon ja olen neulonut lapsille vähän jotakin (raskausaikana on iskenyt joku vimma neuloa ja virkata), en silti ole tehnyt villasukkia. Muistan kun joskus ylä-asteella meidän piti tehdä villasukat. Se meni jees siihen asti, kunnes piti tehdä kantapää. Lopulta takkusin sen kanssa niin kauan, että äitini teki puolestani kantapäät, heh. Sen jälkeen en ole edes koittanut tehdä villasukkaa. Nyt kun on tullut jotain käsitöitä tehtyä, niin ehkä voisi olla aika opetella se taito.

Tällä viikolla sain myös äitini tekemät villasukat. Olen kauan sellaisia jo ihaillut, mutta tiesin, ettei omat taidot tai aika sellaisiin tulisi millään riittämään, joten ihana äitini lupasi tehdä. Ja miten ihanat niistä tuli, ihan täydelliset ja ei voi kuin ihailla kuinka taitava mun äiti on.

Olisi mahtava opetella itse tuo taito ja varmasti tulen sen opettelemaan. Olisi kiva myös joskus opetella tekemään jotain muutakin, kuten vaikka villavaatteita lapsille. Odotusaikana meidän kuopukselle tein romperin ihan omasta päästä. Tuskin toista samanlaista saisin aikaan. Mutta onneksi silloin tuossa onnistuin, siitä jää ihana muisto. Löytyykö täältä muita villasukkien suurkuluttajia? Neulotko itse?

Kommentit (6)

Korona-aikana 2020 aloitin kuvioneulepaitojen kutomisen monen kymmenen vuoden jälkeen. Viimeksi olin tehnyt 15-vuotiaana ns. revontulivillatakin. Niitä on nyt Strömsö- ja Novitamalleilla syntynyt 18 kpl, joista kaksi pientä lapsenlapsen lapsilleni. Itselläni on nyt neljä erilaista ohuemmista ja paksummista villalangoista. Siskonmies sai syntymäpäivälahjaksi neuleen, loput menivät sukulaisille. Nyt jatkan taas villasukilla. On niin ihanaa, kun saa neuleita valmiiksi!

mäkin oon opetellut käyttämään villasukkia paljaassa jalassa ja se on oikeesti tosi mukavaa! 😀 Mun villasukan neulominen jäi myös niihin yläasteen pakollisiin. Lapasia on tullut neulottua ja virkattua parit ja nyt tammikuussa sain tipahti puikoilta neuletakki itselleni! Julkaisin siitä postauksen tänään. ja kyllä jäi kutkuttamaan neuloa enemmänkin takkeja! 🙂

https://www.sangynalla.fi

Paljaassa jalassa ne on ihan parhaat!😍
Hih, onneks en ol ainoa jolla villasukkien neulominen on jäänyt noihin aikoihin.
Oi miten hienon villatakin olit itsellesi tehnyt ja kivan pirteä väri.🤩

Suurkuluttaja täällä myös.ympäri vuoden pidän .ja 2päälekkäin.oma tekemiä.nytkin on 70paria jemmassa.
Annan lahjasikin10pusero .mekkoa kutonut talvella.

Oi, siellä ei ole ainakaan villasukista pulaa 😍

Voi miten mahtava juttu. 😊 On varmasti saajat tykänneet. Kivoja neulonta hetkiä sinne.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X