Tekeekö vanhemmat ”sitä” perhepedissä?
Tekee! Ja ”sillä” meinaan seksiä. Vanhemmat harrastavat seksiä vauvan nukkuessa samassa sängyssä. Mutta kuinka kauan seksin harrastaminen perhepedissä on ok? Milloin siitä tulee outoa?
Väitän, että seksin harrastaminen vauvan nukkuessa samassa huoneessa on ihan yleistä. Me asutaan kaksiossa, eikä omisteta edes sohvaa. Lattialla tulee selkä ja polvet kipeäksi ja kylppärissä on ahdasta. Ja niin kuin yksi mun tuttu sanoi ”Samalla tavalla sitä seksiä harrastetaan, kun se vauva on siellä mahassa. Lähempänä se silloin on!”
Meidän vauva nukkui ensimmäiset elinkuukaudet hyvin sikeästi. Ei hän havainnut mitään ympärillään tapahtuvaa. Nykyään vauva nukkuu omassa sängyssä, mutta samassa huoneessa. Silti pelkästään se, että mun ja puolison varpaat hipaisevat yöllä peiton alla toisiaan riittää herättämään vauvan. Joten se siitä läheisyydestä. Mä vaadin täyden rauhallisuuden rentoutuakseni. Latistaa hieman seksihaluja, jos joku pieraisee viereisessä sängyssä tai joudut kesken kaiken käydä laittamassa tuttia ja peittoa paremmin. Siihen kyllä loppuu se leikki. Muutenkin on välillä hankalaa jakaa läheisyyttä kumppanille, kun ensin tississä on roikkunut yksi pieni mies koko päivän. Sitä kaipaa iltaisin yksin oloa ja omaa rauhaa.

Synnytyksen jälkeen naisen hormoonipitoisuudet romahtavat useiksi kuukausiksi, mikä selittää haluttomuuden. Lisäksi oma keho näyttää ja tuntuu oudolle, sekä hiukset tippuvat päästä. Tässä kohtaa seksi ei ehkä ole ensimmäisenä mielessä. Kuitenkin lapsiperheessä vanhempien välinen läheisyys korostuu entisestään, kun yhteinen aika on vähissä. Pikaseksi ennen nukkumaanmenoa voi pelastaa monelta riidalta ja pitää parisuhteen kasassa. Vaikka kuinka väsyttäisi, niin olisiko kuitenkin sen arvoista yrittää vähän pussailla puolison kanssa ja katsoa mihin se johtaa? Väkinäisestä seksistä ei nauti kukaan, eikä sellaiseen pidä lähteä, mutta joskus himo syttyy ihan vahingossa keittiössä ruoan laiton yhteydessä halaillessa.
”Seksin harrastamiseen lapsiperheessä tarvitaan 160 neliön omakotitalo”
IHAN MAMINA – NIINA
Meidät löydät myös instagramista @niina.mantere
Jaa oma kokemuksesi