Kyllästyin siivoamaan...ja kodista tuli siisti!

Mä olen oikeastaan koko aikuiselämäni ajan yrittänyt löytää tapoja pitää kodin siistinä. Olen hakenut apua ties mistä. Tässä mun top 5 kautta aikojen luetuinta postausta liittyen kodin järjestykseen.

1. Vuosi, jolloin vielä jaksoin kysyä lapsilta mielipiteitä lelujen inventoinnissa. VIRHE: Lapset haluavat yleisesti ottaen säilyttää kaiken. 
2. Vuosi, jolloin ajattelin, että yksi tyhjä huone olisi ratkaisu. Ei ollut, ainakaan tämä huone.
3. Vuosi, jolloin olin opiskellut kirjat Konmarista Ilana Aaltoon ja loin järjestelmän, jolla kaappien siivous onnistuu parhaiten. Tämä tapa on edelleen käytössä.
4. Vuosi, jolloin uskoin dymotuksen  voimaan.
5. Vuosi, jolloin olin lukenut kirjan Hyvän mielen vaatekaappi ja karsin vaatteita isolla kädellä. Edelleen samalla matkalla monen mutkan, tyylikriisin ja kroppakriisien jälkeen.

Mä koen, että ennen esikoisen syntymää en kokenut järjestyksen ylläpitämistä ongelmaksi. Mutta heti kun hän syntyi, aloin kamppailla sen kanssa, miten koti toimii, miten siellä on kaikki tarpeellinen ja miten nämä tavarat ja tekstiilit voi järjestää. Tavaratyö alkoi mun kohdalla toden teolla siis silloin, kun esikoinen syntyi. 

Tosin, en tiedä, olisiko tilanne ollut toinen, jos olisin perheellistyttyäni muuttanut myös – monen ikätoverini tavoin – isoon omakotitaloon. Mähän olen elänyt koko perhe-elämäaikani hyvin kompaktisti, joka totta kai vaikuttaa siihen, millaista tavaratyötä täytyy tehdä. Mulla ei ole ollut lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta isoa varastoa, vierashuonetta saati muita extratiloja, joten neliöt on pitänyt hyötykäyttää aina viimeistä nurkkaa myöten. 

Kuten edeltä näkee, olen yrittänyt montaa eri konstia kodin siisteyden saralla, joista osa on jäänyt pysyviksi käytännöiksi ja osa unohtunut kuukausien tai vuosien saatossa. Eli ei me olla lähtöpisteessä meidän kodin suhteen, mutta mun makuun meillä oli musta vielä paljon parannettavaa. 

Syksyllä tapahtui käänne, jonka haluan jakaa myös tänne blogiin. Aloin nimittäin pohtia kodin järjestystä viime vuoden puolella aivan uudella tavalla ja ensimmäisen kerran elämässäni meistä ihmisistä, en niinkään tavaroista, käsin. Pohdin, että jos mä olen voinut tehdä tosi suuria henkisiä muutoksia terapian ja sitä kautta tapahtuneen itsetutkiskelun kautta, voitaisiin me puolison kanssa varmasti myös muuttaa meidän perheen tapaa elää tavaroiden kanssa. Jos voi päästää irti elämän isoista möröistä, ei yhden eteisen järjestys pitäisi olla homma eikä mikään! Sitä paitsi: Olin täysin kyllästynyt siihen, että koko ajan piti siivota, ja silti oli jatkuvasti sotkuista! 

Ja niinpä laitettiin hösseliksi. Totta kai alkuun piti karsia, järjestää ja laittaa koti uuteen uskoon. Tehdä se tekninen työ, joka oltiin tehty aikaisemminkin näissä inventointihommissa. Mä – lähinnä mä – tyhjensin kaappeja hylly hyllyltä ja suunnittelin, miten mikäkin huone, kaappi tai lipasto toimisi paremmin. Kuuntelin samalla paljon erilaisia järjestysoppaita ja nappasin niistä omaan toimintaani parhaat palat. Paras vinkki ehkä Ilana Aallon vinkki siitä, että käytetyimmät tavarat etualalla ja vähiten käytetyt taakse/yläkaappeihin. 

Vaikka lähdin tekemään raivausta ja uudelleenjärjestämistä aika samalla metodilla kuin ennenkin huomasin, että joku oli muuttunut. Mä en vain uudeellenjärjestellyt samaa tavaraa samoihin kaappeihin, vaan aktiivisesti luovuin kaikesta turhasta. Meidän nurkat täyttyi kierrätyspussukoista ja roskapusseista. Puuduttavinta olikin kuskata kamppeita SER-jätteeseen, apteekkiin, kirpparille ja toiselle ja kolmannellekin. 

Tällä kertaa en jäänyt pohtimaan yhtään ehkä-tavaraa, vaan laitoin jokaisen ehkä-tuotteen pois. Enkä ole jäänyt kaipaamaan mitään. Toisekseen osasin tällä kertaa ajatella tiloja paljon luovemmin kuin aikaisemmin. Vaihtelin (perheeni kauhuksi) tavaroiden paikkoja pitkin kotia, mutta nyt ne on musta tosi hyvillä spoteilla. Jännää, miten ennen olin katsonut tavaroiden paikkoja niin putkinäköisesti. Oltiin esimerkiksi tungettu sohvan alle kauheasti tavaroita säilöön, kun vieressä oli kaappi, jonne mahtui pienellä järjestelyllä kaikki sohvanalusromppeet. 

No. Nyt tähän henkiseen puoleen. Olen lukenut James Clearin kirjan “Pura rutiini atomeiksi”, jossa käytännössä opetetaan se, miten toistuvat rutiinit muokkaavat meistä sen, mitä olemme. Kirjassa Clear kuvaa esimerkiksi naista, joka alkoi “elää terveellisesti” niin, että aluksi hän apinoi terveellistä elämäntapaa toteuttavia ihmisiä. Vaikkei hän siis vielä ollut superkunnossa, hän kysyi arkivalintoja tehdessä itseltään aina “mitä hyväkuntoinen ihminen tekisi tässä tilanteessa?” ja kun keski vastauksen tähän, toimi tämän vastauksen osoittamalla tavalla. Valitsi siis kävelyn automatkan sijaan ja vaihtoi sipsipussin salaattiin. 

Vaikka mä olen yhtä aikaa siisteyttä halajava, olen ollut myös toisaalta tosi huithapeli monen järjestysasian suhteen. En ole vaatinut lapsilta juurikaan omia toimia meidän kodin siisteyden eteen, ja multa jää tavarat usein levälleen. Ennen kaikkea olen ollut “liian hyvä” nopeissa siivouksissa, jossa kodista tulee päällisin puolin siisti, mutta jonka kaapeista vyöryy roinakasat päälle. Nyt päätettiin A:n kanssa, että jos ei ehditä siivota kunnolla (=tavarat oikeille paikoille), ei siivota ollenkaan. No more roinakasoja kaappiin!

Clearin kirjan oppien mukaan mä olen alkanut kysyä itseltäni yhä useammin, kuinka siisti ihminen toimisi tietyissä tilanteissa. “Jättäisikö siisti ihminen vaatekasan tähän?”, “Antaisiko siisti ihminen lasten riipiä vaatekasat lattialle ilman, että opettaisi heitä laittamaan ne takaisin?” tai “jättäisikö siisti ihminen käsilaukun pohjalle tärkeät kuitit lojumaan?”. Nämä kysymykset tuntuu ihan noloille näin auki kirjoitettuina, mutta ne ovat auttaneet mua valtavasti siinä, miten kotonamme elän ja mitä vaikkapa lapsilta nykyisin vaaditaan. 

Me luotiin A:n kanssa myös muutama muukin perheen sääntö koskien siisteyttä. Tärkein niistä on se, että meillä on joka päivä 19.30-19.45 koko perheen yhteinen siivousvartti. Kun kello pirahtaa, kaikki aloittaa armottoman siivouksen. Pienet siivoaa oman huoneen + vie lelut pois muista kodin tiloista. F tekee saman homman omassa huoneessaan ja jos aikaa jää, hän vie esimerkiksi roskat ja tekee tiskit (jotka on muutenkin kuulunut jo aamuisin hänen to do -listalle useamman vuoden ajan). Me aikuiset autetaan pieni, ohjataan heitä yksittäisten tehtävien pariin, siivotaan keittiö ja tehdään pyykkihommia. Voisi luulla, ettei vartti riitä mihinkään, mutta tämä homma on mullistanut koko meidän kodin järjestyksen. Ihan oikeasti lapsetkin saa vartissa jo niin paljon aikaiseksi, että meidän aikuisten iltapuhteista on jäänyt nyt valtavan paljon ylimääräiseksi vapautunutta aikaa. Yhdessä tekeminen luo sitä paitsi kaikkiin hyvän draivin. Omppu oikein singahtaa matkaan, kun kello soi. Totta kai siivouksesta välillä nuristaan ja ei se aina ole kivaa, mutta tämä on nyt meidän perheen rutiini (“mitä yhteen hiileen puhaltava siisti perhe tekisi?” hah), josta pidetään kiinni. 

Vaikka meillä – totta kai – on edelleen välillä tavarat sikinsokin, kun lapset leikkii, ruokaa laitetaan tai pyykit odottaa viikkaamista, ei sotku enää ahdista henkisesti, koska tiedän, että A) sen saa todella nopeasti raivattua (=asioille on paikka)  ja B) kaapeissa ei kirjaimellisesti majaile mörköjä (=keventää henkistä taakkaa). Hassua kyllä se, että kun kyllästyin ainaiseen siivoamiseen ja lopetin sen, sain tilalle juurikin sen siistin kodin, jota olen aina tavoitellut. Sekin motivoi pitämään paikat siisteinä, että on kerran nähnyt, miten kaunis koti voi olla, kun kaikille on paikka ja kaapeissa väljää. 

Me ollaan nyt nautittu tästä näystä jo tovin ja kerätty voimia seuraaviin kohteisiin: varastoon ja kevään tullessa meidän pihaan. Se vasta mahtava fiilis olisikin, että varastoon voisi astua ilman sitä ahdistusta, mikä tavara vyöryy seuraavaksi päälle. Uskon, että näillä opeilla ja ajatusmaailmassa sekin este selätetään.

-Karoliina-